Henkilökohtaisesti

Perjantai-ilta. Loman jälkeen eka työviikko takana. Jotenkin tuntuu erilaiselta. Ihan kun jotain puuttuisi. On jotenkin kevyehkö olo. En olekaan tavallisen perjantain tapaan rättiväsynyt! Mitä ihmettä? Tyypillinen perjantai-ilta on aivan jotain muuta kuin tänään on ollut. Tavallisesti kotimatkalla jalat, selkä, kädet, niska ja pää tuntuu painavan triplasti sen verran, mitä ne todellisuudessa painaa. Mieli on täynnä ailahtelevia tunteita ja ajatukset risteilee työpäivien asioissa. Muistinko...jätinkö... laitoinko...ei hitto... ainiin...sekin vielä...voi ei...ärsyttävää kun...olis pitänyt...  Kotimatka töistä kestää n. 25 minuuttia. Kuljen sen osittain bussilla ja osittain kävellen. Useimmiten en ehdi haluamaani bussiin, vaan odotan seuraavaa puoli tuntia tai menen kahdella bussilla. Siitä saa taas lisää aihetta kiroiluun. Ja aikaa ajatella, tuntea ja sisäisesti jopa itkeä. Kotiin päästyäni olen kiukkuinen, nälkäinen, janoinen ja aina on kiire vessaan. Ajatukset on puoliksi työasiois

Tässä on nyt vuosia kuunneltu joka ikisen hallituksen puheita sopeuttamisesta, uudistamisesta, uudelleen järjestelemisestä, tehostamisesta, keskittämisestä ja mitä muita synonyymejä onkin säästöille ja kurjistamiselle keksitty. Sopeuttaminen on kiva sana. Sitä ei ihan täysin voi sanoa negatiivissävytteiseksi ja on tarpeeksi epämääräinen myös positiiviseksi toimeksi. Nyt kun on kokeiltu laajasti hallituksen edistämää sopeuttamista, voidaan tavoitella myös työväestön harjoittamia sopeuttamistoimia. Otan esimerkiksi oman työni varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Tarinat on fiktiivisiä ja silti tosia. Espoon kaupungin sivuille on tullut uunituore varhaiskasvatussuunnitelma 2019 . Lyhyesti käytän sanaa vasu19. Olen ehtinyt sitä puoleen väliin lukea - sairaslomalla. Sehän on opus, joka ohjaa varhaiskasvatuksen toimintaa. Tämä teos on jokaisen luettava. Siinä riittää tekemistä. Ei toivoakaan, että sen ehtii työaikana tehdä. Tässä tullaankin ensimmäiseen sopeuttamistoimeen: luetaan vain otsi