Henkilökohtaisesti

Miksi ihminen saa päättää, kuinka monta mitäkin eläinlajia Suomen luonnossa liikkuu?  Miksi meillä on tappokiintiöt? Miksi ihminen saa päättää, mikä kasvi kasvaa missäkin? Miksi ihminen saa päättää, kuinka paljon vesieliöitä tuhotaan? Miksi ihmeessä ihminen käyttää vesistöjä ja metsiä kaatopaikkoina? Poissa silmistä, poissa mielestä ei vain toimi tässä kohtaa! Miksi ihmisellä on valta päättää lintujen kohtalosta? Miksi ihminen saa vallata jokaisen elinalueneliösentin eliöiden, eläinten ja kasvien kustannuksella? Miksi ihminen rikkoo, tuhoaa, tappaa, roskaa, myrkyttää, sotkee, likaa, saastuttaa? Ja kaikki tämä ilman sanktioita! Tottakai me yhteiskuntana lopulta omasta piittaamattomuudestamme sitten kärsitään tavalla tai toisella. Miks ihmisen ja ympäristön elämän välillä täytyy olla fataalia kilpailua? En tarvitse luentoja. Mä olen perillä turvallisuuskysymyksistä ja nykyaikaisesta elämäntavasta. En silti ymmärrä ihan kaikkia perusteluita. Alunperin säädökset on kuitenkin tehnyt ihminen

Mä hämmennyn siitä, etten mä oikein tunne mitään järisyttävää, jos mä nään kuvia tuntemattomista kuolleista tai haavottuneista ihmisistä. Tietenkin sellaset kuvat on järkyttäviä. Niin me ajatellaan ja sanotaan. Silti mulla on olo, että siinä kuuluis tuntea jotain ihan hirvittävää. Ajatus nähdä haavoittuneiden ja kuolleiden kuvia ei mua häiritse. Enemmän mua järkyttää se, mitä niiden taustalla on. Kun mun kihlattu kuoli, mä halusin mennä vielä viimeisen kerran katsomaan häntä oikeustieteellisen patologian laitokselle. Kun mun mummi kuoli, mulle annettiin vielä mahdollisuus nähdä hänet kuolleena sairaalan kappelissa. Tottakai mä menin katsomaan. Kun mun isä kuoli, mä halusin ehdottomasti nähdä hänet vielä arkussa ennen siunaustilaisuutta. Siinä mä jotenkin ymmärsin konkreettisesti, että se ihminen todella on kuollut, hengetön, eloton, eikä se nouse tosta enää. Mä myös ymmärsin, kuinka pahasti ihminen voi mennä rikki onnettomuuksissa. Mä oon ottanut kuvan mun isästä ja mummista kuolleena.

Tänään on viimein se päivä, kun Misu otti ison askelen ja rohkaistui tulemaan sohvakaveriksi nukkumaan mun jalkojen viereen. Tää on niin isoa, etten voi olla hehkuttamatta! Sen tunteen ymmärtää vain, jos on elänyt pitkään hyvin aran, varovaisen ja luottamuspulmaisen kissan kanssa. Kerronpa vähän taustaa. Misu on pelastettu kissapopulaatiosta ja muutti meille ensikodista Kotkasta heinäkuussa 2018. Kotkassa Misua tutustutti sisäkissan elämään ihana Karoliina. Hänelle on tärkeää auttaa näitä ei-kenenkään kissoja ja teki siinä hyvää työtä. Ensikotina toimiminen on yksi erityisen tärkeä osa kissojen pelastustoimintaa ja näistä vapaaehtoisista kodeista on monilla alueilla pulaa. Kisu ry:n kautta toiminta on valvottua ja organisoitua ja iso kiitos kuuluu näille vapaaehtoisille ensikodeille, jotka auttavat kissoja uuteen elämään. Mukana toiminnassa on myös eläinlääkäreitä. Jokainen yhdistyksen pelastama kissa tarkastetaan eläinlääkärillä. Kissat sirutetaan, rokotetaan, leikkautetaan ja tietyst