Henkilökohtaisesti

Maanantain ja tiistain välinen yö meni yllättävän kivuttomasti. Nukuin hyvin, vaikka heräilinkin pari kertaa aamuyöstä ja hikoilin. Unessa vilahteli tuttuja lapsia työmaalta. Noustessa herätyskellon ääniin väsytti paljon. Olin kuitenkin ihan hyvällä mielellä. Odotin jo jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein töihin lähtöä. Mun suurin turva tuli ajatuksesta, että teen töitä vain 3 peräkkäistä päivää viikossa. Kyllä mä siihen pystyn. Tai jos se tuntuu liialta, mulle on annettu lupa myös ehdottaa toisenlaista järjestelyä. Se, että mä tunnen mun tiimikaverit ja asiakkaat, helpottaa töihinpaluuta. Oon ollu melko avoin työpaikan suuntaan tilanteesta, joka on myös helpottanut ajatusta töihinpaluusta.  Mulla on tukena työterveys. Työterveyshoitaja ja kaksi lääkäriä on mukana puhelinaikojen, seurantakäyntien ja -palaverin kautta. Otin myös ensimmäisen pieleen menneen lääkekokeilun jälkeen testiin toisen lääkkeen, joka on sopinut mulle paremmin. Mä oon nyt käyttänyt Citalopramia kuukauden v

Tänään mulle tuli eteen yllättävä ja vakava tilanne. Vähän myöhemmin sen jälkeen tuli aika kova jälkishokki. Oon tällä hetkellä tavallista herkempi kaikelle yllättävälle ja ns. tylsästä poikkeavalle, koska omat voimavarat on kortilla.  Herätessäni mä mietin, että nyt kun oon viimein taas vähän päässyt lukemisen makuun, käyn hakemassa sohvanurkkaan jalkavalaisimen Ikeasta. Olis motivoivampaa lukea hyvässä valossa. Kuten kuvioon kuuluu, mä en millään meinannut päästä ulos ovesta. Yritin aamupalan jälkeen valmistautua, mutta ei. Meni pari tuntia ennen kuin tuli se, että nyt tai ei ollenkaan! Päällimmäisenä oli ajatus omasta saamattomuudesta. Siihen on syy, mutta silti. Välillä mun on tosi vaikee hyväksyä, ettei toimintakyky ja aloitteellisuus oo nyt huippuluokkaa.  Mä lähdin siis ostamaan lukuvaloa, mutta niinhän siinä käy, kun on Ikeassa, että kärryyn kerääntyy vähän jotain muutakin matkan varrelta käteen tarttuvaa. Vähän nauratti - tyypillinen Ikea-reissu. Ja taas 2 uutta sohvatyynynpää

Oli joululoman viimeinen päivä. Siitä tulikin sairasloman ensimmäinen päivä. Miten tää nyt taas näin meni? Just tätä mä oon vältellyt kuin ruttoa.  Loppukesän tai ehkä oikeestaan syksyn aikana alkoi käynnistymään jonkinlainen prosessi, johon liittyi voimia kuluttavia tapahtumia, tunteita ja ajatuksia. Oli häilyvä fiilis, että pientä stressiä alkaa olemaan. No se on normaalia. Se taas ei, että stressi ei välillä hellittänyt eikä hävinnyt, vaan kasaantui ja kasvoi. Alkoi olla väsynyt olo, siis todella väsynyt, ympäri vuorokauden. Tunsin jonkinlaista aivosumua viimeset työviikot. En palautunut enää oikeen mistään. Onneksi pian oli työterveyshoitajan tarkastus.  Sinne kun pääsin, sitä tarinaa vaan tuli. Välillä herkistyin ja taas rauhotuin. Annoin tulla ulos kaiken, mikä oli kuukausikaupalla mietityttänyt. Ja se hoitaja kuunteli. Kuunteli huolella ja teki täydentäviä kysymyksiä. Oli kaikenlaista fyysistä vaivaa ja huolta terveydestä. Oli myös henkisiä paineita ja uniongelmaa, jatkuvaa väsy

Tänä keväänä olen vasta kahdesti tehnyt lyhyen pyörälenkin, vapaa-ajalla siis. Kun ottaa pyörän vapaapäivänä ajoon, sen voi tehdä milloin vain parhaiten itselle sopii ja silloin pyöräilykin tuntuu kevyeltä. Keväiset ilmat houkuttelee ottamaan pyörän käyttöön myös arkena. Ihanneminäni kohottaa kuntoaan ja huolehtii terveydestään ajamalla työmatkat pyörällä - ihan niin kuin ennen vanhaan, silloin nuorena ja reippaana. Työmatkapyöräilyssä inhottavaa on aikataulu ja tuntuu kurjalta mennä puuskuttaen hikisenä töihin. Mukaan on pakattava eväiden lisäksi vaihtovaatetta. Reppukin siis painaa paljon. Aikaa on varattava enemmän, jotta ennen työvuoron alkua ehtii rauhassa siistiytyä ja tasata hengitystä. Onhan niitä selityksiä, joilla itselleen tekee selväksi, että ei kannata. Kyllä se liikkuminen bussilla on kuitenkin aika helppoa, vaikka matka onkin kohtuu lyhyt. Eilen olin järkkymätön ja päätin, että tänään jaksan polkea pyörällä töihin. Jaksoin! Se oli vain pieni esimerkki arjen mukavuusalu