Henkilökohtaisesti

Kuka tästä on kulkenut? Mikä mahtaa olla hänen tarina? Onko hänellä taakkoja? Miettiikö hän päivän tulevia tapahtumia? Onko kukaan heistä minun kaltainen? Oliko hänellä kiire? Mahtoiko väsymys painaa pään alas? Oliko hän menossa kotiin vai työpaikalle? Tarinoita on yhtä paljon kuin on kengänjälkiä. Jätän omat jälkeni. Ehkä joku tänne saapuvista pohtii minun tarinaani.

Venlafaxin on masennuslääke, joka kuuluu SNRI-lääkkeiden ryhmään. Mä otin sen käyttöön 7.8.2021. Aloitusannos oli puoltoista viikkoa 37,5mg, josta nosto 75mg:aan. Tällä hyvin pienellä annoksella mä oon jatkanut tähän päivään saakka.  Nyt lääkitys kuitenkin puretaan. Alkuperäinen suunnitelma oli päästä purkuun ensi kesänä, mutta mä koen haittavaikutukset liian hankalina. Lääkäri totesi, että lääkityksissä on aina otettava huomioon hyötyjen ja haittojen keskinäinen suhde. Nyt haittakynnys on noussut ylemmäs. Tää lääke hikoiluttaa mua kohtuuttoman paljon. Se häiritsee niin nukkumista kuin päivittäisaskareitakin. Hyvin pienestä aktiivisuudesta tulee ihan suhteettoman kova hiki. Yöllä mä oon pahimmillaan noussut ylös vaihtamaan yövaatteita kolmesti. Lakanoita oon saanu olla pesemässä yhtenään ja lopulta mä oon laittanut lakanan päälle pyyhkeen, ettei tarttis ihan joka päivä olla pyykkäämässä. Pyyhkeet on helpompi vaihtaa. Todella rasittavaa.  Mä oon lukenut paljon ihmisten kokemuksia Venlan

Nyt on seitsemäs päivä, kun mä oon kovassa flunssassa. Tavallisesti mä toivun flunssasta 2-3 päivässä siihen kuntoon, että saan nukuttua ja olo on ok. Nyt tuntuu, ettei tää lopu millään. Mä oon joutunut ottaa normaalista poiketen melko paljon lääkkeitä. Yleensä en ihan hevillä lääkkeitä napsi. Nyt on ollut aivan pakko. Mulla on mennyt Buranaa, Paramaxia ja Miranaxia. Sen päälle sinkkitabletteja ja tukkoisuuteen nenäsumutetta. Mä alotin sinkit heti ekasta kurkkukivun merkistä. Tällä kertaa se ei vaikuttanut toimivan flunssan kestoon mitenkään. Mä oon ottanut tuplana c- ja d-vitamiinit. Mä saatan juoda hunajalla höystettyä vihreetä teetä 4-5 isoa mukillista päivittäin. Hunajakin on nyt ihan lääkinnällistä. En normaalisti sitä teehen lisää. Mä oon levännyt todella antaumuksella ja yrittänyt pitää kiinni normaalista ruokailusta. Yhtenä päivänä flunssan alussa pääsin pienelle rauhalliselle kävelylle. Ajattelin, että happirikas ilma auttaa oloon. Nenäliinoja menee paljon. Flunssan jatkuttua

Tukka likasena ja koti sotkussa. Mä oon niin kyllästynyt kaikkeen. Mua ei motivoi kissankarvapallot tai leivänmurut pöydällä. Entinen minä oli hyvin tarkka, suorastaan tyranni siivouksen suhteen. Mikään ei saanut olla väärässä paikassa. En väitä, etteikö se edelleenkin häiritsisi. Nyt en vain jaksa enää valittaa enkä välittää.  Ihan sama. Niin se sanoo, se diagnoosin saanut minä. Ihan saatanan sama. Arvon tunne on nolla. Sotku suututtaa ja ahdistaa eikä taatusti auta tähän uupumuksen, univaikeuksien ja masennuksen sekamelskaan. Koti on aina ollut mun lempipaikka. Nyt koti on lähempänä hylättyä tankkausasemaa.  Mitä muhun tulee, samaan tapaan taidan jaksaa mun ulkoista olemusta huoltaa. Milloin mä viimeks pesin hiukset? Mä en muista. En kyllä muista sitäkään, mitä mä tänään söin aamupalaksi. Eilen tuli ongelmia hahmottaa viikonpäivää. Onneksi on tekniset laitteet, joista vuorokauden ajankohdankin voi tarkastaa. Mitä olis arki ilman post-it-lappuja ja muita muistin apuvälineitä...  Mä ei

Jokainen uupumuksen rajalla häilyvä ihminen on joskus melko varmasti lukenut ja kuullut, kuinka pitää olla armollinen itselleen.  Kuuntele itseäsi.  Sinä riität.  Olet hyvä juuri noin.  Ole oma itsesi.  Muista vain hengittää.  Ole kiitollinen.  Näitä lauseita hoetaan lähes jokaisessa mediassa. Mitä se tarkottaa? Mä itse pidän näitä hokemia lähinnä aikuisten itselleen kehittämänä positiivisen psykologian muoti-ilmiönä. Kenties ne on kehitelty vastineeksi työnantajien kriteereille, joita työpaikkailmoituksissa vilisee, esim. joustava, paineensietokykyinen, itseohjautuva, itsenäinen, aktiivinen, positiivinen, reipas, ongelmanratkaisukykyinen, laajoja kokonaisuuksia hallitseva, yhteistyökykyinen, vuorovaikutustaitoinen, sopeutuva.. Täydellinen työntekijä.  Myös siviilielämä vaatii nykyään paljon. Media vilisee täydellisiä koteja, täydellisiä äitejä, mallioppilaita, täydellisiä vauvoja, täydellisiä kattauksia, supertehokkaita treenaajia, ensiluokkaisia lomia, huippusuorituksiin yltäviä urhe

Mäkin olin joskus se pieni lapsi, jonka oli tosi vaikee herätä aamulla aikaisin. Oli vaan jaksettava lähteä hoitoon. Mä muistan, että mua piti tulla herättämään monta kertaa ja joskus ihan väkisin nostaa sängystä ylös. Se oli ihan hirveetä enkä edelleenkään tykkää nousta heti silmien auettua. Mä haluun heräillä rauhassa. Mä tarviin aikaa ja hellyyttä. Lempeä herätys toimii mulle, mutta se, että peitto vaan revittäis pois ja käskytetään niin kiukkuhan siitä tulee.  Mä tajuun hyvin, että väsyneen lapsen päiväkotiin tulon hetki on erityisen tärkeä. Herääminen on voinut olla takkuista ja kaikki on ollut väärin päin. Vanhempikin saattaa olla kireänä. Silloin multa pitää löytyä ymmärrystä, empatiaa, myötäelämisen taitoa ja lämpöä tätä lasta ja vanhempaakin kohtaan. Mun on hyvä osata ikään kuin synkronoitua lapsen tahtiin. Ei siihen tarvita välttämättä heti keskusteluja vaan lämmintä välittävää syliä ja lähellä olemista. Myös katsekontakti auttaa lasta huomaamaan, että mä näen hänet. Mä koen