Henkilökohtaisesti

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun saa toteuttaa omia intohimojaan? Millanen olo siitä tulee, kun löytyy inspiroiva harrastus? Onko sulla joku niin innostava ajatus, että et voi olla toteuttamatta sitä? Vai piilotteletko halujasi ja elät sitku-elämää? Mulla on uusi ihana, luova harrastus. Löysin akryylimaalit. Suvussa ja perheessä on aina ollut käsityöläisiä, piirtämistaitoisia ja luovia ihmisiä. Jo lapsena mä olen piirrellyt ja käyttänyt vesivärejä paljon. Maalasin mallista, suunnittelin asuntoja paperille ja piirsin niihin sisustuksen, rakastin ulottuvuuksien hahmottelua ja väkersin tuntikausia yksityiskohtasia piirustuksia. Askartelin aina itse kortteja perheelle synttäreinä. Taiteilin jonkin verran vielä kouluikäisenä. Koulussa tykkäsin tosi paljon kuvistunneista, vaikka jännitinkin aina onnistumista muiden nähden. Muistan vuoranneeni yhden seinän mun piirustuksilla. Sitten se pikkuhiljaa jäi. Ajatuksen tasolla taideharrastelu on aina säilynyt sydämessä. Siskontyttö on taitava löytäm

Ei ole turhaan ajateltu, että kiire tappaa luovuuden. Kummasti se oleminen, tylsyys ja rauhoittuminen alkaa tehdä tehtäväänsä. Mielikuvitus on nimittäin alkanut tuottaa uusia ideoita. Onkin aika hauskaa keksiä esimerkiksi näitä runoja, loruja, värssyjä jne. Kokeile säkin! Olis kiva kuulla teidän tekeleitä. Aiheita varmasti löytyy, muitakin kuin korona 🙂 Toiset huoletta matkoillansa käy, mä oman pihan käyttöä vaalin. Ei täällä koronaa näy, nyt on aika ottaa neuvosta vaarin. Jos ei oo ihan pakko mihinkään lähtee, ni älä epäröi yhtään relata. Pysähdy, istu elämää kuuntelee, ei kannata elämällä pelata.

Ajattelin vaan ruveta kirjottamaan. On menny taas pitkä aika kun viimeksi kirjotin. Aiheita olisi ollut mutta en kerta kaikkiaan oo jaksanu. Nyt annan tajunnan virrata paperille tai no siis näytölle. Kuuntelen The Rasmuksen uusia biisejä. Tykkään. Tunnelma on kiva. Vähän ehkä sininen mutta mun fiiliksiin sopiva. Silti tää ei oo surullista musiikkia. Tulee ihan hyvä mieli. Hmm.  Pitää varmaan pian katsoa mitä tähän tulee koska kirjotan niin vauhdilla etten edes harkitse mitä kirjotan ja virheitä on taatusti tullu. En ehdi tai jaksakaan korjailla. Jättäiskö kuiteski tän just näin. Ehkä se on just sellasen luovan kirjottaimishepulin purkamisen tarkotus. Olkoot miten on. Tulkoot mitä tulee. Delirium. Tämä biisi. Mulla tulee äiti mieleen. Outoa. Tai no ei. Nyt koitan liikaa taas kontrolloida sitä, mitä kirjotan. Pitäs selitellä. Mutta ei se oo nyt tarkotus. Ei tää ookaan niin helppoa kun luulin. Tästä ei varmaan tule pitkä tarina tai sitte en osaa ollenkaan lopettaa. Vitsi mua häiritee