Henkilökohtaisesti

Kouluvuosi on taas lopuillaan. Kaikenikäiset koululaiset ja opiskelijat odottavat jo kovasti kesälomaa. Muistelepa hetki omia tuntemuksia ja ajatuksia koulun kevätjuhlavuosilta. Mikä tuntui tärkeältä? Ketä kohtasit? Keitä muistat? Mitä tapahtumia muistat? Mikä meni pieleen? Miksi joku tapahtuma tuntui kivalta? Miten muut suhtautui sinuun? Kenen kanssa juhlit? Mikä päivässä pelotti? Minä muistan sen tunteen, kun viimeiset kouluviikot koulua käytiin rennommissa merkeissä. Se oli oikeastaan aika kamalaa. Rutiinit ja tieto siitä, mitä tehdään tuntui minusta tärkeältä. Ennen lomaa jokainen koulupäivä oli kuitenkin ennakoimattomampi. Ilman hyviä ystävyyssuhteita se ei ollut hauskaa. Sosiaaliset tilanteet oli minulle vaativia rutistuksia. "Kivat" ryhmäleikit pelkkää painajaista. Koulutehtävissä minä sentään pärjäsin. Niiden puuttuessa tuntui välillä siltä kuin olisin labyrintissa, josta en löydä ulos.  Kevätjuhlat!  Niihin yhdistyi jännitystä, helpotusta, pettymystä ja yksinäisyyttä...

Mun tekis mieli kirjottaa juuri päättyneestä neljän päivän koulutuksesta ihan mieletön teksti. Mutta tiedättekö, mä en ehkä pysty keksimään sanoja kuvaamaan tän koulutuksen annin, merkityksen ja inspiraation määrää ja laatua! Mä oon tuntenut olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Kaikki se, mitä mä henkilökohtaisesti teen mun työssä, ne pienimmätkin hetket läsnäolevana aikuisena, on saanut entistäkin suuremman arvon mun omassa mielessä.  Varhaiskasvatuksen suhteen aihe on jäätävän tärkee  - aivo-osaamista lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tueksi. Kouluttaja on inspiroiva alansa ammattilainen. Hän tietää todellakin, mistä puhuu. Ja kaikki tieto perustuu neuropsykologisiin tutkimuksiin. Aihe on kiinnostanut ja motivoinut mua jo ekoista psykan tunneista lähtien. Mä huomaan, kuinka mun jo ennestään suuri tiedonjano vaan kasvaa. Dopamiinit on hiponu maksimiarvoja! Mä oon saanu ison kasan vahvistusta mun omalle ammatilliselle ajattelulle ja tavalle tehdä mun työtä. Tää kou...

Mä en yhtään tiedä, mistä aloittaisin, mitä mä susta kirjottaisin, miten mä sun menettämistä kuvailisin. Mitä mä oikeesti tiedän susta? Millanen sä oikeesti olit? Mitä sä oikeesti tunsit ja ajattelit? Mä en näitä miettinyt lapsuudessa. Aikuisena sitäkin enemmän. Olisinpa mä silloin tiennyt kaiken sen, mitä mä tiedän tänään, niin itestäni kuin susta ja elämästä yleensäkin. Nyt mä voin ehkä lähinnä puhua siitä, miten mä koin sut ja miten mä kuvittelen kaiken omassa mielessäni.  Sulla ja mulla ei ollut samanlaista lapsuutta ja silti niissä on paljonkin yhteneväisyyksiä. Sä kerroit, että sä koit ja näit väkivaltaa kotona etkä ikinä vois satuttaa omia lapsiasi tai mitään eläintä niin. Sun koulumaailmakin oli erilainen kuin mun. Sä sait karttakepistä sormille ja opettaja saattoi häpäistä sua kaikkien edessä joka päivä. Sä kuljit pitkiä koulumatkoja hiihtäen ja kävellen. Se oli tavallista siihen aikaan. Teidän perheessä isä oli vahva auktoriteetti. Joskus ymmärsin sun puheista, että pelkä...