Mikä olikaan tärkeää kevätjuhlapäivänä?

Kouluvuosi on taas lopuillaan. Kaikenikäiset koululaiset ja opiskelijat odottavat jo kovasti kesälomaa. Muistelepa hetki omia tuntemuksia ja ajatuksia koulun kevätjuhlavuosilta. Mikä tuntui tärkeältä? Ketä kohtasit? Keitä muistat? Mitä tapahtumia muistat? Mikä meni pieleen? Miksi joku tapahtuma tuntui kivalta? Miten muut suhtautui sinuun? Kenen kanssa juhlit? Mikä päivässä pelotti?

Minä muistan sen tunteen, kun viimeiset kouluviikot koulua käytiin rennommissa merkeissä. Se oli oikeastaan aika kamalaa. Rutiinit ja tieto siitä, mitä tehdään tuntui minusta tärkeältä. Ennen lomaa jokainen koulupäivä oli kuitenkin ennakoimattomampi. Ilman hyviä ystävyyssuhteita se ei ollut hauskaa. Sosiaaliset tilanteet oli minulle vaativia rutistuksia. "Kivat" ryhmäleikit pelkkää painajaista. Koulutehtävissä minä sentään pärjäsin. Niiden puuttuessa tuntui välillä siltä kuin olisin labyrintissa, josta en löydä ulos. 

Kevätjuhlat! 

Niihin yhdistyi jännitystä, helpotusta, pettymystä ja yksinäisyyttä. Jännitti, kun koulun juhlissa vaadittiin esiintymään. Jännitti saada todistus viimeisten joukossa. Jännitin myös sitä, puhuuko minulle kukaan. Jännitti, ottaako joku puheeksi perheiden kesäsuunnitelmat. Jännitin myös kotiin pääsyä. Helpotti päästä omiin oloihin kesän ajaksi. Helpotti kun ei tarvitse välittää muiden ajatuksista. Helpotti saada hyvä todistus jälleen kerran. Helpotti laulaa Suvivirsi ja lähteä koulusta kotiin. Pettymys kirveli, kun oma kotiväki ei osallistunut juhlallisuuksiin. Petyin myös koska en taaskaan saanut vuoden aikana useammin viitattua tunneilla. Petyin myös siihen, että todistus kiinnosti monia, minä en. Pettymystä aiheutti kai sekin, etten taaskaan saanut hymypatsasta. Tuntui aika yksinäiseltä viedä kotiin aina ihan hyvä todistus, mutta koulukavereita ei koskaan. Hyvää todistusta arvostettiin, mutta ei se korjannut asioita kotona eikä minussa. 

Olisiko koululaitoksen ja kotikulttuurien yleinen vastakkainasettelu auttanut minua?

Olisiko Suvivirsitilanteeseen osallistumisen demonisointi auttanut minua?

Olisiko aikuisten välinen julkinen oikeassa olemisen paasaaminen auttanut minua? 

Olisiko vanhempien julkinen todistuskuvien jakaminen auttanut minua? 

Olisiko erilaisuuksien negatiivinen korostaminen auttanut minua?

Olisiko hienot sukujuhlat auttanut minua? 

Olisiko kevätkauden jatkaminen  vielä kahdella viikolla auttanut minua?

En usko. 

Mutta minä luulen, että minuun keskittyminen olisi voinut auttaa. Se, että vanhempi olisi ollut mukana juhlassa tukena tai odottanut viimeistään kotona minua selvinpäin. Se, että joku olisi numeroiden sijaan kysynyt mitä minulle kuuluu. Se, että rahapalkinnon sijaan olisi yhdessä tehty lettuja ja juteltu. Se, että olisi otettu viereen vain oleilemaan, ei siksi, että katsotaan todistusta. Se, että minulta olisi kysytty, mitä haluaist, että tehtäisiin yhdessä. 

Tänäkin vuonna on kouluvuoden päättäviä, joilta ei kukaan kysy, mitä kuuluu. Lapsia, joita ei huomata. Lapsia, jotka pärjäävät, mutta eivät loista. Lapsia, jotka loistavat, koska ei ole vaihtoehtoja. Lapsia, jotka jäävät yksin. Lapsia, joita kouluvuosi on kohdellut rumasti. Lapsia, joita kukaan ei odota missään. Lapsia, joilta odotetaan liikaa. Lapsia, joiden koulunkäynti ei ketään kiinnosta. Lapsia, jotka eivät enää tiedä, onko todellinen auktoriteetti koti, koulu vai poliisi. Lapsia, jotka eivät voi vielä tietää, mitä kesä tuo tullessaan. Lapsia, joita maailmantilanne pelottaa. Lapsia, jotka eivät uskalla mennä koulusta kotiin. Lapsia, jotka ovat jo luovuttamassa. 

Aikuisten malli kopioituu lapsille salakavalan suoraan ja sen olemme kaikessa viisaudessamme unohtaneet täysin. Millaista mallia sinä haluat ja aiot lapsellesi näyttää? 

Voidaanko me aikuiset nyt kerrata ihmisyystaitojamme ja antaa lasten juhlia koululla kevätjuhlansa ilman jatkuvaa sekaantumista koulujärjestelmään? Keskitytään lapseen, kun hän tulee kesäloman alkaessa kotiin. Keskitytään siihen, miten hänen kesälomansa alkaa kotona. Kodin ja lapsen psykososiaalisen kasvuympäristön ilmapiiri, suvaitsevaisuus, arvot ja käytännöt ovat meidän vastuullamme. Jutellaan. Syödään. Asetutaan kesäarkeen. Haluaako lapsesi ensimmäisenä kuulla, kuinka väärin koulu on taas kaikessa toiminut? Haluaako hän kuulla sinun puhuvan uskonnosta ja politiikasta? Vai ehkä kuitenkin jotain muuta? 

Koulun tekemällä arviolla lapsestasi on toki paikkansa, mutta mitä sinä arvostat lapsessasi? Arvostaako hän sinua eri tavalla, jos näytät hänelle kaikki kertyneet työtodistuksesi? Ole kuitenkin kiinnostunut ja ylpeä, jos ja kun hän todistustaan haluaa ensimmäisenä kotiin tultuaan näyttää. Kiinnostusta voi osoittaa täydentävillä avoimilla kysymyksillä, Kysy lupa, jos haluat jakaa kuvia lapsestasi ja todistuksesta muulle maailmalle. Pidä silti lapsesi keskiössä. Hän ei ole numero. Ei kutonen eikä kymppi. Vaan hän on sellainen, miten sinä hänet näet ja miten sinun näkemä kuva hänestä näyttäytyy takaisin lapsellesi. 

Kodin pitäisi olla paikka, jossa on hyvä olla. Jossa ei kiusata. Jossa ei arvostella. Jossa on tilaa hassuttelulle. Jossa ei tarvita rooleja. Jossa saa tunteilla ja ilmaista itseään. Jossa pohditaan ja rakennetaan maailmankuvaa. Jossa opitaan yhteisten pelisääntöjen merkitys. Jossa voi luottaa toisiin. Jossa saa harjoitella elämää. Jossa on turvassa kärsimykseltä. Jossa voi valmistautua kaikille yhteiseen maailmaan.  

Lapsen kuuluu olla 

K  otona

O  mien

T  yyppien

I   hailema.

Läheisyyden, ystävällisyyden ja turvan kokemuksia kaikkien lasten kesään!