Henkilökohtaisesti

Tänään on viimein se päivä, kun Misu otti ison askelen ja rohkaistui tulemaan sohvakaveriksi nukkumaan mun jalkojen viereen. Tää on niin isoa, etten voi olla hehkuttamatta! Sen tunteen ymmärtää vain, jos on elänyt pitkään hyvin aran, varovaisen ja luottamuspulmaisen kissan kanssa. Kerronpa vähän taustaa. Misu on pelastettu kissapopulaatiosta ja muutti meille ensikodista Kotkasta heinäkuussa 2018. Kotkassa Misua tutustutti sisäkissan elämään ihana Karoliina. Hänelle on tärkeää auttaa näitä ei-kenenkään kissoja ja teki siinä hyvää työtä. Ensikotina toimiminen on yksi erityisen tärkeä osa kissojen pelastustoimintaa ja näistä vapaaehtoisista kodeista on monilla alueilla pulaa. Kisu ry:n kautta toiminta on valvottua ja organisoitua ja iso kiitos kuuluu näille vapaaehtoisille ensikodeille, jotka auttavat kissoja uuteen elämään. Mukana toiminnassa on myös eläinlääkäreitä. Jokainen yhdistyksen pelastama kissa tarkastetaan eläinlääkärillä. Kissat sirutetaan, rokotetaan, leikkautetaan ja tietyst

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun saa toteuttaa omia intohimojaan? Millanen olo siitä tulee, kun löytyy inspiroiva harrastus? Onko sulla joku niin innostava ajatus, että et voi olla toteuttamatta sitä? Vai piilotteletko halujasi ja elät sitku-elämää? Mulla on uusi ihana, luova harrastus. Löysin akryylimaalit. Suvussa ja perheessä on aina ollut käsityöläisiä, piirtämistaitoisia ja luovia ihmisiä. Jo lapsena mä olen piirrellyt ja käyttänyt vesivärejä paljon. Maalasin mallista, suunnittelin asuntoja paperille ja piirsin niihin sisustuksen, rakastin ulottuvuuksien hahmottelua ja väkersin tuntikausia yksityiskohtasia piirustuksia. Askartelin aina itse kortteja perheelle synttäreinä. Taiteilin jonkin verran vielä kouluikäisenä. Koulussa tykkäsin tosi paljon kuvistunneista, vaikka jännitinkin aina onnistumista muiden nähden. Muistan vuoranneeni yhden seinän mun piirustuksilla. Sitten se pikkuhiljaa jäi. Ajatuksen tasolla taideharrastelu on aina säilynyt sydämessä. Siskontyttö on taitava löytäm