Henkilökohtaisesti

Miksi ihminen saa päättää, kuinka monta mitäkin eläinlajia Suomen luonnossa liikkuu?  Miksi meillä on tappokiintiöt? Miksi ihminen saa päättää, mikä kasvi kasvaa missäkin? Miksi ihminen saa päättää, kuinka paljon vesieliöitä tuhotaan? Miksi ihmeessä ihminen käyttää vesistöjä ja metsiä kaatopaikkoina? Poissa silmistä, poissa mielestä ei vain toimi tässä kohtaa! Miksi ihmisellä on valta päättää lintujen kohtalosta? Miksi ihminen saa vallata jokaisen elinalueneliösentin eliöiden, eläinten ja kasvien kustannuksella? Miksi ihminen rikkoo, tuhoaa, tappaa, roskaa, myrkyttää, sotkee, likaa, saastuttaa? Ja kaikki tämä ilman sanktioita! Tottakai me yhteiskuntana lopulta omasta piittaamattomuudestamme sitten kärsitään tavalla tai toisella. Miks ihmisen ja ympäristön elämän välillä täytyy olla fataalia kilpailua? En tarvitse luentoja. Mä olen perillä turvallisuuskysymyksistä ja nykyaikaisesta elämäntavasta. En silti ymmärrä ihan kaikkia perusteluita. Alunperin säädökset on kuitenkin tehnyt ihminen

Kevään tunnelma valtaa karua maisemaa. Odotuksen taika tuntuu syvällä ja sen voimasta mieli toipuu taas hetkiseksi. Kovan talven jättämät haavat kuroutuu ja arvetkin hiljalleen haalistuu lähes näkymättömiin. Luonto heräilee uuteen alkuun poteroistaan ja lumi vetäytyy puroiksi jalkojen juureen. Elämänhaltija kesyttää pakkaset ja viimat, luo uutta kuolleen tilalle. Aivan pian hän saapuu, tuulenvireessä sen kuiskasi mulle.  Sinisissä varjoissa aukeaa mattona näky pehmeäksi sulaneesta jäästä ja lumesta. Aurinko lämmittää tuoksuvaa ilmaa, joka herättää aivojen muistikeskuksen. Tulee tuttuuden tunne. Linnut visertää kilpaa puiden oksilla herättääkseen ihailua. Raikkaiden kevätlaulujen  sulostuttavalta vaikutukselta ei suruissaan kulkevakaan voi ummistaa korviaan. Seisahdun iäkkäälle kiviselle sillalle. Pyhä olo iskee sisimpään, kun kirkonkellot kajahtaa komeasti vieressä. Hiljainen hautausmaa tyynnyttää vakaalla olemassaolollaan. Vanhoissa hautakivissä on jotain mystistä kiehtovuutta. Ei n