Henkilökohtaisesti

Ihmeellinen tunne! Toinen työpäivä tällä viikolla ja mulla on töiden jälkeen oikeesti hyvä olo ja tuntuu, että jaksan tehdä vapaa-ajan juttujakin. Musta tuntuu, että vihdoin mun omat arvot ja työn realiteetit on tasapainossa. Tiistai meni ihanasti, kun sain antaa lasten toteuttaa itseään ajan kanssa. Missään kohtaa ei ollut kiire tai ruuhkaa. Mikään asia, esine tai vaate ei ollut hukassa, koska ne laitettiin ajatuksen kanssa omille paikoilleen. Me ehdittiin lasten kanssa nauraa, ihmetellä, nautiskella ja jutella pitkät pätkät. Mulla oli erityisen hyvin tilaisuuksia nähdä ja tehdä havaintoja. Lapsetkin rauhottui aivan hurjan ihanaan yhteisleikkiin taitojensa mukaisesti. Sitä oli aivan valtavan upeeta seurailla.  Mä pystyin keskittymään jokaisen lapsen asiaan. Missään kohtaa mulla ei tullut semmonen olo, että pitäis jo suunnitella seuraavaa ja sitä seuraavaa siirtymää. Kerkesin kuunnella ja vastata. Mun lauseet ei jäänyt puolikkaiksi eikä mun tarvinnut ottaa aikalisää missään kohtaa. Mä

Edellisessä postauksessa mainitsemani lääkekokeilu jäi sikseen neljän päivän päästä aloituksesta. Fyysisesti koin oloni viimeisenä päivänä tosi huonoksi ja heikoksi. En saanut lämmintä ruokaa syötyä juurikaan yhtenäkään noista neljästä päivästä. Nyt sitten odotellaan lääkärin soittoa asiaan liittyen. Olo on taas parempi ja ruoka maistuu paremmin. Aamupalan kanssa on vielä enemmän tekemistä.  Lääkekokeilun aikana kiinnitin tosi paljon huomiota siihen, miltä fyysisesti tuntui ja miten se vaikutti. Koko tän sairasloman ajan oon huomannu tarkkailevani ihan kaikkea jatkuvasti. Teen sitä normaalistikin kyllä, mutta nyt se on korostunut. Huomaan ihan kaiken itsessäni ja ympäristössä. Enkä aina haluais huomata.  Mä oon aina ollut nopea ruokailija. Siis se on jo vitsi meillä kotona, kuinka nopeesti lautaset aina tyhjenee. Siitä on etua töissä, kun sielä oma ruokailu hoidetaan samaan aikaan lasten kanssa. Milloin kaatuu maito, joku haluu lisää, yhellä tuli pissahätä, kolmas heittää lautaset la

Sen sanotaan olevan rauhoittava ja arvokkuutta lisäävä väri. Se luo mukavaa tunnelmaa. Se voi myös vaikuttaa viilentävästi, ehkä jopa etäännyttävästi. Joskus luin myös tutkimuksesta, jossa todettiin ettei siniset elintarvikkeet houkuttele. Senkö takia luonnossa ei kasva montaakaan sinistä kasvista?   Ei kuitenkaan unohdeta Fazerin sinistä. Muistaakseni kääreen väri on vain Fazerin käytössä. Tässä värissä on kyllä jotain hyvinkin houkuttelevaa! Sininen yhdistyy kylmään ja on siksi vähän ristiriidassa mukavuuden ja rauhallisuuden kanssa. Kylmä saa tärisemään eikä tunnu kivalta. Liika kylmyys on uhka elimistölle. Kylmissään ihminen hakeutuu mahdollisimman lähelle omaa tai toisen ihoa ja koittaa löytää lämpöä.  Sininen yhdistyy mun mielessä vahvasti veteen, vaikka useimmat mun tuntemat vedet on joko ruskeita tai kirkkaita.. Vesi tuo mieleen meren kohinan, laineilevan järven ja myrskyn pauhun suurine aaltoineen.  Myrsky on aina vähän pelottava ja mystinen, siltikin se kiinnostaa. Myrskyssä

Tästä saattaakin tulla pitkä kirjoitus. Nyt on niin paljon ajatuksia mielen päällä. Näillä mietteillä kevättä kohti. Pohdin ja pyörittelen tätä nyt aika yleisellä tasolla. Kuntakymppi kertoo, että varhaiskasvatustyössä koetaan kiirettä ja stressiä. Moni joutuu päivittäinkin arvovalintojen keskelle , koska aika ei yksinkertaisesti riitä isoissa monimuotoisissa ryhmissä luonnollisestikaan kohdata jokaista lasta ihan kaikissa hetkissä läsnäolevana - tai huoltajiakaan aamu- ja iltapäiväkohtaamisissa, koska meillä on aina kuitenkin valvomisvelvoite. Työmaa ei yksinkertaisesti anna periksi sille, että jokainen voisi päivittäin kokea tehneensä lapsen kanssa just sen, mikä kenenkin lapsen tarpeen täyttää. Loppuu työtunnit ja tekijät kesken. Ihanteena tietenkin pidetään ajatusta, että teen sen, mihin riitän ja kykenen ja se on tarpeeksi. Onko tää kuitenkin lähinnä mantra, mitä hoetaan vai sisäinen tunne, mikä oikeasti tukee jaksamista?  Sähköpostit tulvii uusittuja lomakkeita, uusia infoja, ti

Kevään tunnelma valtaa karua maisemaa. Odotuksen taika tuntuu syvällä ja sen voimasta mieli toipuu taas hetkiseksi. Kovan talven jättämät haavat kuroutuu ja arvetkin hiljalleen haalistuu lähes näkymättömiin. Luonto heräilee uuteen alkuun poteroistaan ja lumi vetäytyy puroiksi jalkojen juureen. Elämänhaltija kesyttää pakkaset ja viimat, luo uutta kuolleen tilalle. Aivan pian hän saapuu, tuulenvireessä sen kuiskasi mulle.  Sinisissä varjoissa aukeaa mattona näky pehmeäksi sulaneesta jäästä ja lumesta. Aurinko lämmittää tuoksuvaa ilmaa, joka herättää aivojen muistikeskuksen. Tulee tuttuuden tunne. Linnut visertää kilpaa puiden oksilla herättääkseen ihailua. Raikkaiden kevätlaulujen  sulostuttavalta vaikutukselta ei suruissaan kulkevakaan voi ummistaa korviaan. Seisahdun iäkkäälle kiviselle sillalle. Pyhä olo iskee sisimpään, kun kirkonkellot kajahtaa komeasti vieressä. Hiljainen hautausmaa tyynnyttää vakaalla olemassaolollaan. Vanhoissa hautakivissä on jotain mystistä kiehtovuutta. Ei n

Taas mä istun pimeessä huoneessa täysin valveilla keskellä yötä. Satuin vilkasemaan ikkunasta ulos taivaalle. Onpa paljon tähtiä. Hieno näkymä. Usein näkyy pelkkää pilveä. Mutta nyt on kirkas yö. Hyvä yö pohdiskella - ja kirjottaa. Läheskään aina mä en edes nouse sängystä, vaikka uni ei 15-30 minuutin kuluessa peiton alle menemisestä tuukaan. Näin on kuitenkin neuvottu tekemään. Silloin pitäisi istua ja tehdä jotain hyvin rauhottavaa pimeässä tai hyvin hämärässä ja hiljaisuudessa, kunnes unisuus tulee takaisin. Nyt otin eka kertaa läppärin kainaloon ja hiivin sohvalle kirjottamaan. Tää ei nyt mun uutta nukahtamisyritystä edistä, mutta mulla on aivan valtava tarve kirjottaa nää sanat. Löysin noin viikko sitten Spotifysta listan, jota oon muutaman kerran kokeillut kuunnella ennen nukahtamista. Oon pitäny musiikin volumen ihan minimissä ja kännykän jossain tyynyn takana. Näin ääni on kuulunu nipin napin mun korviin. Joka kerta oon nukahtanu musiikin rauhottavaan ja avaruudelliseen äänimaa

Tänään mulle tuli eteen yllättävä ja vakava tilanne. Vähän myöhemmin sen jälkeen tuli aika kova jälkishokki. Oon tällä hetkellä tavallista herkempi kaikelle yllättävälle ja ns. tylsästä poikkeavalle, koska omat voimavarat on kortilla.  Herätessäni mä mietin, että nyt kun oon viimein taas vähän päässyt lukemisen makuun, käyn hakemassa sohvanurkkaan jalkavalaisimen Ikeasta. Olis motivoivampaa lukea hyvässä valossa. Kuten kuvioon kuuluu, mä en millään meinannut päästä ulos ovesta. Yritin aamupalan jälkeen valmistautua, mutta ei. Meni pari tuntia ennen kuin tuli se, että nyt tai ei ollenkaan! Päällimmäisenä oli ajatus omasta saamattomuudesta. Siihen on syy, mutta silti. Välillä mun on tosi vaikee hyväksyä, ettei toimintakyky ja aloitteellisuus oo nyt huippuluokkaa.  Mä lähdin siis ostamaan lukuvaloa, mutta niinhän siinä käy, kun on Ikeassa, että kärryyn kerääntyy vähän jotain muutakin matkan varrelta käteen tarttuvaa. Vähän nauratti - tyypillinen Ikea-reissu. Ja taas 2 uutta sohvatyynynpää

Joskus ihminen joutuu toteamaan itselleen, että asiat ei oo niin kuin toivois. On vaan koko ajan väsyny. En tarkota, että on vaan aamulla ärsyttävää herätä ja lähteä liikkeelle. Väsymys on sama vuorokauden ajasta huolimatta. Niin kivat kuin ikävätkin asiat rasittaa ja kaikki on tahmeeta.  Mullekin on käynyt niin. Ehkä tää kuulostaa tutulta jonkun muunkin mielestä. Alkoi labrakierre ja hoitosuhde työterveyshuoltoon. Mun kilpparit, kortisolit ja rautavarastot tutkittiin. Ferritiini olikin melko alhainen. Samalla tehtiin muita täydentäviä tutkimuksia, mm. hemoglobiini, fP-transferritiinin rautakyllästeisyys, P-transferritiinireseptori ja CRP. Kortisolikin näytti olevan koholla. Vihdoin voin todeta itelleni, että hitto mä en oo oikeesti ollu laiska tai kuvitellu tätä olotilaa. Mutta labratulokset on vain yks osa tätä kaikkea. Arki on ollu viime kuukaudet hektistä - aivan liian tiukkoja päiviä etenkin mun ajattelutapojen takia. Siihen vielä akuuttia surua ja luopumista päälle. Jarruttelin k

Viimeinen kuukausi on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. On ollut pelkoa, epävarmuutta, surua, ahdistusta, hämmennystä. On ollut myös iloa, innostusta, onnellisuutta ja kiitollisuutta.  Kaikki tää väsyttää. Kun päälle ladotaan vielä oman terveydentilan tutkiminen, tulosten odottelu ja niiden tuomat tunteet sekä huoli läheisistä, on kuorma valmis.  Samalla viikolla olen saanut tiedon läheisen kuolemasta ja uudesta elämästä. Välillä on vaikea ymmärtää, tuleeko kyynel ja vatsan jännittynyt kipristely ilon vai surun takaa.  Onnea on uskollinen ja luotettava tukiverkosto, jonka kanssa voi jakaa ajatukset ja tuntemukset. Ilman sitä olisin varmemmin hajoamispisteessä. Se, että joku oikeesti kuulee mut, on niin tärkeetä, ettei tärkeämpää voi olla.  Jos parikymppiselle mulle olis kerrottu, että jonain päivänä tajuan toisiin ihmisiin tukeutumisen merkityksen, olisin tiuskassut että joopajoo mä pärjään kyllä yksin enkä tarvii apua. Niin mä olin aina selvinnyt. En uskonut pätkääkään siihen, et

Tänään tulee tällänen lyhyt postaus. Li Andersson kertoi tänään Facebookissa näin: "varhaiskasvatuksen kehittämiseen on linjattu 30 miljoonan kertaluontoisesta rahoituksesta" Mitä tää käytännössä tarkottaa ja miten se näkyy varhaiskasvatuksen työntekijän työhyvinvoinnissa konkreettisesti? Jatkuvalla syötöllä meiltä vaaditaan uutta osaamista ilman lisäopetusta tai koulutusta, jatkuvaa itsensäkehittämistä, enemmän digiä, uusia projekteja, enemmän laatua, lisää sitä sun tätä. Muistakaa, että meillä on ne lapset sielä. He ovat tarvitsevia, pieniä ihmisiä. Heillä on tunteet ja he haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä kokea iloa, turvaa ja hauskuutta. Ryhmässä olevat 12 tai 21 lasta ei keskenään toimi samalla tavalla. Lapsiryhmä ei toimi, kuten kirjoissa voisi toimia - synkassa ja kaikki ripeästi, tarkasti, osaavasti ja ajallan . Tää on oikeeta elämää ja jokaisella lapsella on omat tarpeet, oma tapa osallistua, oma tahto, oma rytmi, oma ikä, omat taidot, oma mieli...  Kun n

Tänään täytän 40. Korona-aika. Is ot pippalot jäi suunnittelematta ja pitämättä. Mutta se on nyt tätä päivää. Pääsin kyllä helpommalla ite, kun jäi kauhee sumplaaminen ja säätäminen. Töihin olin päättänyt viedä pientä herkkua ja sisko olisi tulossa pihavisiitille. Siinäpä ne synttärisuunnitelmat.  Ihanasti mua on tänään muistettu puheluin, postin ja viestien kautta. Ajoin töistä pyörällä kotiin, sain tehtyä työeväät ja imuroin pikasesti. Lähdin vielä hakemaan maalipakettia askarteluliikkeestä. Piti mennä hetki, mutta matka venähti. Sen kerran kun oon myöhässä, niin mua odotettiin porukalla. En tietenkään tiennyt ihan kaikkea. Vihdoin kotona... Oon ihan hämmennyksissä, kuinka kekseliäs sisko mulla onkaan. Taas kerran. Pihalla mua odotti rakas avomies ja sisko perheineen sekä etäyhteyden päässä ihania läheisiä. Pihapöydällä oli kukkia ja herkkuja. Menin melkeen sanattomaks kun tajusin, mitä sisko oli puuhastellu mun ystävien kanssa salaa. Ihan mahtavaa, että siinä oli kaikki tärk

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun saa toteuttaa omia intohimojaan? Millanen olo siitä tulee, kun löytyy inspiroiva harrastus? Onko sulla joku niin innostava ajatus, että et voi olla toteuttamatta sitä? Vai piilotteletko halujasi ja elät sitku-elämää? Mulla on uusi ihana, luova harrastus. Löysin akryylimaalit. Suvussa ja perheessä on aina ollut käsityöläisiä, piirtämistaitoisia ja luovia ihmisiä. Jo lapsena mä olen piirrellyt ja käyttänyt vesivärejä paljon. Maalasin mallista, suunnittelin asuntoja paperille ja piirsin niihin sisustuksen, rakastin ulottuvuuksien hahmottelua ja väkersin tuntikausia yksityiskohtasia piirustuksia. Askartelin aina itse kortteja perheelle synttäreinä. Taiteilin jonkin verran vielä kouluikäisenä. Koulussa tykkäsin tosi paljon kuvistunneista, vaikka jännitinkin aina onnistumista muiden nähden. Muistan vuoranneeni yhden seinän mun piirustuksilla. Sitten se pikkuhiljaa jäi. Ajatuksen tasolla taideharrastelu on aina säilynyt sydämessä. Siskontyttö on taitava löytäm

Tänä keväänä olen vasta kahdesti tehnyt lyhyen pyörälenkin, vapaa-ajalla siis. Kun ottaa pyörän vapaapäivänä ajoon, sen voi tehdä milloin vain parhaiten itselle sopii ja silloin pyöräilykin tuntuu kevyeltä. Keväiset ilmat houkuttelee ottamaan pyörän käyttöön myös arkena. Ihanneminäni kohottaa kuntoaan ja huolehtii terveydestään ajamalla työmatkat pyörällä - ihan niin kuin ennen vanhaan, silloin nuorena ja reippaana. Työmatkapyöräilyssä inhottavaa on aikataulu ja tuntuu kurjalta mennä puuskuttaen hikisenä töihin. Mukaan on pakattava eväiden lisäksi vaihtovaatetta. Reppukin siis painaa paljon. Aikaa on varattava enemmän, jotta ennen työvuoron alkua ehtii rauhassa siistiytyä ja tasata hengitystä. Onhan niitä selityksiä, joilla itselleen tekee selväksi, että ei kannata. Kyllä se liikkuminen bussilla on kuitenkin aika helppoa, vaikka matka onkin kohtuu lyhyt. Eilen olin järkkymätön ja päätin, että tänään jaksan polkea pyörällä töihin. Jaksoin! Se oli vain pieni esimerkki arjen mukavuusalu

Suomessa on eletty poikkeusolojen kurimuksessa pari viikkoa koronavirus COVID-19 takia. Mitä tunnetiloja näihin viikkoihin mahtaakaan sisältyä. Oletko sä huomannut itsessäsi jotain uusia piirteitä? Miten ihmiset reagoi kovaan stressiin ja elämää rajoittaviin tekijöihin? Jokaisen arki on kerralla pistetty uusiksi. Pakko sanoa, että nyt on Marinin hallitus joutunut tosi kovan paikan eteen. Aiemmilla hallituksilla ei ihan näin hurjia akuutteja kriisejä ole ollut ratkottavanaan. Hallituksen arvostelijat voisi kääntyä itseensä ja miettiä, millaisen paineen alla hallitus nyt joutuu toimimaan. Puolueista viis! Sen jälkeen kannattaisi ehkä vähän miettiä, minkälaista komenttia ilmoille laukookaan. Jokainen voi myös miettiä omaa toimintaansa. Mitä sinä olet tehnyt sen eteen, että et kasvata omaa tai ympäristösi riskiä? Tästä tilanteesta ei ole kokemusta meidän sukupolvilla, mutta päätöksiä on tehtävä terveys edellä ja asioista oltava hetkittäin kartalla. Viruksesta tulee jatkuvasti uutta tieto

Tänään haluan muistaa läheisiäni, joilla on nyt elämässään raskaat ajat. Omistan heille pienen tekstin kauniiden kuvien kanssa. Tuokoon tämä lohtua myös sinulle, joka nyt tätä satut lukemaan, jos koet vaikeita asioita.  Joskus elämä heittelee ja taivaankansi synkkenee,  tuntuu ettei mistään kiinni saa,  myrsky mieltä riepottaa.  Silloin rohkeasti ulos mee, jotain kivaa ja mielekästä tee. Huomaa kauneus, se mieltä kohottaa,  ei pahan voimat pystykään sua kukistamaan. Ei yksin kukaan saa joutua taakkaa kantamaan. Muista, sullakin on se ystävä korvaamaton. Voimien keruu aikansa vie,  lopulta löytyy se valoisa tie. Vihdoin kun pimeä väistyy sivuun, kaiken kauneus palaa mieleen, saa suun taas hymyyn.