Henkilökohtaisesti

Kylläpä ottaa voimille! Maanantaina kävin muutaman tunnin vierailulla ja illalla hoidin pinon sähköposteja. Kastelin pihat. Tiistaina ulkoilin kissan kanssa tunnin, hoidin asioita työpaikalla ja illalla lähdettiin miehen kanssa eväsretkelle luonnon helmaan. Kastelin pihat. Keskiviikkona oli jälleen sähköpostiasioita. Kävin sen jälkeen hammashygienistin luona ja ajoin vielä töihin, koska sielä oli pari hoidettavaa asiaa. En muistanut niitä tiistaina. Kävin samalla kaupassa. Sen jälkeen meinasi jo uni tulla. Illaksi ajettiin muutamaksi tunniksi kyläilemään. En jaksanut kastella pihoja. Torstaina olin edelleen aamulla väsynyt. Tavoitteena oli tänään hoitaa 2 asiaa: lakanoiden vaihto ja pihojen kastelu. Ne on nyt tehty! Onneksi en tee kaikkea yksin. Kävelin myös extempore lähellä olevaan kauppaan etsimään ötökkähotellia takapihalle. Niitä löytyi vasta seuraavasta kaupasta. Ostin kaksi ja kävelin kotiin.  Aamulla kissa jahtasi piikikästä pörriäistä. Luulin ensin, että ampparia, mutt

Kotityöt - ne hommat, joita ei huomata tehtävän, ellei niitä jätä tekemättä. Ikuinen taistelutanner, joka herättää tunteita. Jokapäiväinen puheenaihe. Minkä tahansa sukupolven ihana velvollisuus. Sukupuolesta riippumatta ne tulisi hoitaa. Edes jollain tavalla. Se on arkipäivää, joten luulisi olevan yksinkertaista ja tulevan luonnostaan. Mutta kun se ei vain aina mene niin. Onko se liikaa sitten vaadittu, jos toinen puolisoista on kotona ja toinen töissä, että se kotona oleva tekisi niitä asioita kotona? Miksi tuntuu, että joskus asiasta sanomisen ajattelukin on väärin toista kohtaan? Onko mun vain kiltisti tehtävä kaikki se, mitä toinen ei ehkä omaa suurpiirteisyyttään tai mukaviin puuhiin uppoutumiseltaan saa tehtyä. Joskus se tuntuu hirvittävän isolta ongelmalta, välillä sitä vain ajattelee, että jaahas, hommat odottaa seuraavaa päivää. Voihan olla myös niin, että toinen ajattelee samaan tapaan, vaikka en siitä huomaa merkkiäkään. Miksi kuitenkin vain mua tuntuu häiritsevän siivo