Henkilökohtaisesti

Tää on vähän vanhempi lyhyt ajatuspätkä keväältä: "Kun osaisin yhdistää ja tehdä näkyväksi melodian, tunteet, tapahtumat, ympäristön ja ihmiset, saisin uskomattoman tunnepitoisen shown valkokankaalle. Sehän ei varmasti ole tarkoituskaan, koska useimmiten nämä kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia. Kuinka yhdestä biisistä voikin tulla niin tarkka kuva siihen liittyvästä asiasta, niin todellinen ja rajukin tunne, joka kuvastaa mun suhdetta joihinkin ihmisiin tai aikakausiin mun elämässä. Ne tunteet riistää, hakkaa, itkettää, pakahduttaa onnesta, kuohuttaa, naurattaa, luo toivoa, herättää rakkautta..  Käsittämätön vaikutus!" Yksi tällainen erityisen tunnepitoinen kappale löytyy linkistä alla. Kyyneliltä en yleensä voi välttyä tämän soidessa, koska elämässäni tapahtui tuon biisin löytyessä erityisen hieno asia; siskoni ensimmäinen tytär syntyi ja minusta tuli täti. Se oli mahtavimpia kokemuksia, enkä unohda koskaan sitä onnellisuuden tunnetta, jota koin nähdessäni juuri synt

Hmmm.. mistä alottaisin. Tänään on sunnuntai. No se ei kuitenkaan ole syy, miksi mulla on ollut tänään pikkasen kiree olo. Tai noh.. enemmän kun pikkasen. Tää on kyllä uskomatonta. Joka ikinen kuukausi SE tulee. Kiukuttaa, itkettää, suututtaa, ihastuttaa, väsyttää, tylsistyttää, jännittää, pelottaa, inspiroi, inhottaa. Kaikki nää tunteet tulee kerralla päälle muutaman päivän ajan, eikä niille ole oikeesti mitään järjellistä selitystä. Mä olen nimenny tän ilmiön tunnemyrskyksi. Naisten menkat, kuukautiset tai millä nimellä kukin niitä sanoo, voi olla tosi hankalaa aikaa naiselle. Paljon puhutaan PMS-oireista. Kaikilla niitä ei kai edes ole. Mullakin oireet on vaihdellu vuosien saatossa melko lailla. Joka tapauksessa tänä päivänä se ensimmäinen merkki on kova väsymys pari edeltävää päivää. Samalla alkaa tunnekuohut pään sisässä ja ne tuntuu koko kropassa. Joku normaalisti mitätön asia, esimerkiksi omalta paikaltaan pois kulkeutunut esine tai tekstariin minusta väärin sanoin tullut va

Kotityöt - ne hommat, joita ei huomata tehtävän, ellei niitä jätä tekemättä. Ikuinen taistelutanner, joka herättää tunteita. Jokapäiväinen puheenaihe. Minkä tahansa sukupolven ihana velvollisuus. Sukupuolesta riippumatta ne tulisi hoitaa. Edes jollain tavalla. Se on arkipäivää, joten luulisi olevan yksinkertaista ja tulevan luonnostaan. Mutta kun se ei vain aina mene niin. Onko se liikaa sitten vaadittu, jos toinen puolisoista on kotona ja toinen töissä, että se kotona oleva tekisi niitä asioita kotona? Miksi tuntuu, että joskus asiasta sanomisen ajattelukin on väärin toista kohtaan? Onko mun vain kiltisti tehtävä kaikki se, mitä toinen ei ehkä omaa suurpiirteisyyttään tai mukaviin puuhiin uppoutumiseltaan saa tehtyä. Joskus se tuntuu hirvittävän isolta ongelmalta, välillä sitä vain ajattelee, että jaahas, hommat odottaa seuraavaa päivää. Voihan olla myös niin, että toinen ajattelee samaan tapaan, vaikka en siitä huomaa merkkiäkään. Miksi kuitenkin vain mua tuntuu häiritsevän siivo