Henkilökohtaisesti

Ihmeellinen tunne! Toinen työpäivä tällä viikolla ja mulla on töiden jälkeen oikeesti hyvä olo ja tuntuu, että jaksan tehdä vapaa-ajan juttujakin. Musta tuntuu, että vihdoin mun omat arvot ja työn realiteetit on tasapainossa. Tiistai meni ihanasti, kun sain antaa lasten toteuttaa itseään ajan kanssa. Missään kohtaa ei ollut kiire tai ruuhkaa. Mikään asia, esine tai vaate ei ollut hukassa, koska ne laitettiin ajatuksen kanssa omille paikoilleen. Me ehdittiin lasten kanssa nauraa, ihmetellä, nautiskella ja jutella pitkät pätkät. Mulla oli erityisen hyvin tilaisuuksia nähdä ja tehdä havaintoja. Lapsetkin rauhottui aivan hurjan ihanaan yhteisleikkiin taitojensa mukaisesti. Sitä oli aivan valtavan upeeta seurailla.  Mä pystyin keskittymään jokaisen lapsen asiaan. Missään kohtaa mulla ei tullut semmonen olo, että pitäis jo suunnitella seuraavaa ja sitä seuraavaa siirtymää. Kerkesin kuunnella ja vastata. Mun lauseet ei jäänyt puolikkaiksi eikä mun tarvinnut ottaa aikalisää missään kohtaa. Mä

Tästä saattaakin tulla pitkä kirjoitus. Nyt on niin paljon ajatuksia mielen päällä. Näillä mietteillä kevättä kohti. Pohdin ja pyörittelen tätä nyt aika yleisellä tasolla. Kuntakymppi kertoo, että varhaiskasvatustyössä koetaan kiirettä ja stressiä. Moni joutuu päivittäinkin arvovalintojen keskelle , koska aika ei yksinkertaisesti riitä isoissa monimuotoisissa ryhmissä luonnollisestikaan kohdata jokaista lasta ihan kaikissa hetkissä läsnäolevana - tai huoltajiakaan aamu- ja iltapäiväkohtaamisissa, koska meillä on aina kuitenkin valvomisvelvoite. Työmaa ei yksinkertaisesti anna periksi sille, että jokainen voisi päivittäin kokea tehneensä lapsen kanssa just sen, mikä kenenkin lapsen tarpeen täyttää. Loppuu työtunnit ja tekijät kesken. Ihanteena tietenkin pidetään ajatusta, että teen sen, mihin riitän ja kykenen ja se on tarpeeksi. Onko tää kuitenkin lähinnä mantra, mitä hoetaan vai sisäinen tunne, mikä oikeasti tukee jaksamista?  Sähköpostit tulvii uusittuja lomakkeita, uusia infoja, ti

Tänään aloin mielessäni vertaamaan omaa työtä muihin ammattiryhmiin. Löysin yhtäläisyyksiä ja eroja. Puran nyt tätä ajatuksenjuoksua blogiin. Halusin myös vähän leikitellä ajatuksella, että arvostetun teollisuusalan työpaikalla tehtäisi isoja heikennyksiä. Mitä sitten tapahtuisi? Haluan nyt laskea tämän vyyhdin vapauteen, jotta aivoille jää tilaa muille ajatuksille. Voidaan vaikka ensin miettiä valvonta- ja huoltotöitä jossain teollisuuslaitoksessa.  Mietitään hetki vaikka kemianlaitoksia. Ok, kaukaa haettu, mutta mietitään silti. Ja sä voit tietenkin miettiä tän jostain toisesta ammattiryhmästä.  Tämä esimerkki on mun ymmärryksen mukaisesti kirjattu, melko pelkistetty teksti. En tietenkään tiedä tällaisen työpaikan kaikkia pilkkuja ja pisteitä. Enkä yritä väittää, etteikö myös näissä laitoksissa olisi henkilöstöpulaa. Monessa näistä työtehtävissä vaaditaan todella erityistä osaamista, jolloin myös rekrytointi voi olla vaikeaa. Toisin kuin meillä, voitontavoittelu saattaa olla ongelma,