Henkilökohtaisesti

Mä kipuilin omien tarpeiden kanssa jo monta kuukautta ennen päätöstä. Päätöksen tekeminen oli lopulta yksi isoimmista kipuilun syistä. Mun oli pakko kohdata se tosiasia, ettei kukaan tee päätöksiä mun puolesta. Se olisi ollut tosi helppo vaihtoehto ja sitten olisi vain tyydyttävä siihen, mitä joku muu mun elämän suunnasta päättää. Mutta olisko se vieny mua eteenpäin? Mä en usko, koska mä olisin silloin vain väistäny oman vastuuni. Sanonta "Mikään ei muutu jos mikään ei muutu" pyöri mun päässä. Se tuntui puhuttelevan mua koko ajan. Ja samaan aikaan mä mietin, että sanonnan ajatuksessa on jotain pielessä. Ei se kuitenkaan ole se ajatus, minkä kautta mä löydän vastauksia ja tukea mun omaan tuskailuun. Mä pyörittelin myös usein ajatusta siitä, että "muutosten tuulet puhaltaa" mun elämässä. Mutta tässäkin ajatuksessa on yksi oleellinen virhe. Mä ajattelin koko kevään, että asioiden pitää muuttua, jos mä aion jatkossakin olla työkykyinen. Mitä jos mä vaan nyt odottaisin,

Mun tekis mieli kirjottaa juuri päättyneestä neljän päivän koulutuksesta ihan mieletön teksti. Mutta tiedättekö, mä en ehkä pysty keksimään sanoja kuvaamaan tän koulutuksen annin, merkityksen ja inspiraation määrää ja laatua! Mä oon tuntenut olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Kaikki se, mitä mä henkilökohtaisesti teen mun työssä, ne pienimmätkin hetket läsnäolevana aikuisena, on saanut entistäkin suuremman arvon mun omassa mielessä.  Varhaiskasvatuksen suhteen aihe on jäätävän tärkee  - aivo-osaamista lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tueksi. Kouluttaja on inspiroiva alansa ammattilainen. Hän tietää todellakin, mistä puhuu. Ja kaikki tieto perustuu neuropsykologisiin tutkimuksiin. Aihe on kiinnostanut ja motivoinut mua jo ekoista psykan tunneista lähtien. Mä huomaan, kuinka mun jo ennestään suuri tiedonjano vaan kasvaa. Dopamiinit on hiponu maksimiarvoja! Mä oon saanu ison kasan vahvistusta mun omalle ammatilliselle ajattelulle ja tavalle tehdä mun työtä. Tää koulutus ava

Oli joululoman viimeinen päivä. Siitä tulikin sairasloman ensimmäinen päivä. Miten tää nyt taas näin meni? Just tätä mä oon vältellyt kuin ruttoa.  Loppukesän tai ehkä oikeestaan syksyn aikana alkoi käynnistymään jonkinlainen prosessi, johon liittyi voimia kuluttavia tapahtumia, tunteita ja ajatuksia. Oli häilyvä fiilis, että pientä stressiä alkaa olemaan. No se on normaalia. Se taas ei, että stressi ei välillä hellittänyt eikä hävinnyt, vaan kasaantui ja kasvoi. Alkoi olla väsynyt olo, siis todella väsynyt, ympäri vuorokauden. Tunsin jonkinlaista aivosumua viimeset työviikot. En palautunut enää oikeen mistään. Onneksi pian oli työterveyshoitajan tarkastus.  Sinne kun pääsin, sitä tarinaa vaan tuli. Välillä herkistyin ja taas rauhotuin. Annoin tulla ulos kaiken, mikä oli kuukausikaupalla mietityttänyt. Ja se hoitaja kuunteli. Kuunteli huolella ja teki täydentäviä kysymyksiä. Oli kaikenlaista fyysistä vaivaa ja huolta terveydestä. Oli myös henkisiä paineita ja uniongelmaa, jatkuvaa väsy

Tänään aloin mielessäni vertaamaan omaa työtä muihin ammattiryhmiin. Löysin yhtäläisyyksiä ja eroja. Puran nyt tätä ajatuksenjuoksua blogiin. Halusin myös vähän leikitellä ajatuksella, että arvostetun teollisuusalan työpaikalla tehtäisi isoja heikennyksiä. Mitä sitten tapahtuisi? Haluan nyt laskea tämän vyyhdin vapauteen, jotta aivoille jää tilaa muille ajatuksille. Voidaan vaikka ensin miettiä valvonta- ja huoltotöitä jossain teollisuuslaitoksessa.  Mietitään hetki vaikka kemianlaitoksia. Ok, kaukaa haettu, mutta mietitään silti. Ja sä voit tietenkin miettiä tän jostain toisesta ammattiryhmästä.  Tämä esimerkki on mun ymmärryksen mukaisesti kirjattu, melko pelkistetty teksti. En tietenkään tiedä tällaisen työpaikan kaikkia pilkkuja ja pisteitä. Enkä yritä väittää, etteikö myös näissä laitoksissa olisi henkilöstöpulaa. Monessa näistä työtehtävissä vaaditaan todella erityistä osaamista, jolloin myös rekrytointi voi olla vaikeaa. Toisin kuin meillä, voitontavoittelu saattaa olla ongelma,

Mua on mietityttänyt pitkään asia, mikä ei tunnu kiinnostavan ketään. Ainakaan siihen ei tunnu tulevan parannuksia. Asiasta ei juuri puhuta julkisesti. Kaupungin päiväkotien systeemissä on iso ongelma. Kun päiväkodin moniosaaja (hoitaa keittiötyön, tiskit, avustaa ryhmien toiminnoissa, pyykkihuolto jne) sairastuu tai lomailee, keittiöön pistetään lastenhoitaja tai varhaiskasvatuksen opettaja. Kaikilla päiväkodeilla ei ole ulkopuolista yritystä (kuten Espoo Catering) hoitamassa keittiötehtäviä. Näin etenkin pienissä yksiköissä. Moniosaaja on päiväkodille kullanarvoinen työntekijä. Samoin kuin oli päiväkotiapulaiset, joita taloissa kipeästi kaivataan.  Moniosaajan tehtäviin kuuluu mm. tilata päiväkodin lapsille ja henkilöstölle ruoat, hän jakaa ruoan ryhmiin, tiskaa, auttaa ruokailu- ja pukemistilanteissa, pitää keittiön kunnossa, hän hoitaa päiväkodin pyykkihuoltoa ja tekee muita avustavia tehtäviä. Pienissä taloissa hänestä tulee tuttu ja turvallinen ihminen lapsille ja myös varhaiskas

Tänään tulee tällänen lyhyt postaus. Li Andersson kertoi tänään Facebookissa näin: "varhaiskasvatuksen kehittämiseen on linjattu 30 miljoonan kertaluontoisesta rahoituksesta" Mitä tää käytännössä tarkottaa ja miten se näkyy varhaiskasvatuksen työntekijän työhyvinvoinnissa konkreettisesti? Jatkuvalla syötöllä meiltä vaaditaan uutta osaamista ilman lisäopetusta tai koulutusta, jatkuvaa itsensäkehittämistä, enemmän digiä, uusia projekteja, enemmän laatua, lisää sitä sun tätä. Muistakaa, että meillä on ne lapset sielä. He ovat tarvitsevia, pieniä ihmisiä. Heillä on tunteet ja he haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä kokea iloa, turvaa ja hauskuutta. Ryhmässä olevat 12 tai 21 lasta ei keskenään toimi samalla tavalla. Lapsiryhmä ei toimi, kuten kirjoissa voisi toimia - synkassa ja kaikki ripeästi, tarkasti, osaavasti ja ajallan . Tää on oikeeta elämää ja jokaisella lapsella on omat tarpeet, oma tapa osallistua, oma tahto, oma rytmi, oma ikä, omat taidot, oma mieli...  Kun n

Tänä keväänä olen vasta kahdesti tehnyt lyhyen pyörälenkin, vapaa-ajalla siis. Kun ottaa pyörän vapaapäivänä ajoon, sen voi tehdä milloin vain parhaiten itselle sopii ja silloin pyöräilykin tuntuu kevyeltä. Keväiset ilmat houkuttelee ottamaan pyörän käyttöön myös arkena. Ihanneminäni kohottaa kuntoaan ja huolehtii terveydestään ajamalla työmatkat pyörällä - ihan niin kuin ennen vanhaan, silloin nuorena ja reippaana. Työmatkapyöräilyssä inhottavaa on aikataulu ja tuntuu kurjalta mennä puuskuttaen hikisenä töihin. Mukaan on pakattava eväiden lisäksi vaihtovaatetta. Reppukin siis painaa paljon. Aikaa on varattava enemmän, jotta ennen työvuoron alkua ehtii rauhassa siistiytyä ja tasata hengitystä. Onhan niitä selityksiä, joilla itselleen tekee selväksi, että ei kannata. Kyllä se liikkuminen bussilla on kuitenkin aika helppoa, vaikka matka onkin kohtuu lyhyt. Eilen olin järkkymätön ja päätin, että tänään jaksan polkea pyörällä töihin. Jaksoin! Se oli vain pieni esimerkki arjen mukavuusalu

Moni on jo viimestä myöden kyllästynyt kuulemaan tai lukemaan koronaviruksesta. Siltikin ollaan Suomessa melko alussa tän sairaudenaiheuttajan kanssa. Omaakin mieltä mietityttää vaikka ja mikä. Siksipä kirjotan joitain ajatuksia talteen. Tänäänkin tulin töihin päiväkotiin. Suomen toimimisen kannalta kaiken ytimeen. Päiväkotien on pidettävä ovet auki. Minä hoidan vastuuni niin kauan, kun itse pysyn terveenä. Lapsimäärä on tipahtanut roimasti. Kasvattajia on toistaiseksi hyvin talossa. Taas on mun onni, että meidän päiväkoti on pieni, vain 2 lapsiryhmää. Mulla on siis oikeesti suhteellisen vähän kontakteja. Toki kuljen bussilla töihin, mutta bussitkin on melko tyhjinä. Etenkin nyt, kun viereinen koulu on suurelta osin suljettu. Työpäivät kuluu hyvin eri tavoin kuin normaalisti. Nyt toki eletäänkin poikkeusaikaa. Tavalliset rutiinit on tipotiessään. Nyt katsotaan päivä kerrallaan, kuka on töissä, missä vuorossa ollaan, kuinka monta lasta on paikalla, missä tilassa lapset fyysisesti le

Tässä on nyt vuosia kuunneltu joka ikisen hallituksen puheita sopeuttamisesta, uudistamisesta, uudelleen järjestelemisestä, tehostamisesta, keskittämisestä ja mitä muita synonyymejä onkin säästöille ja kurjistamiselle keksitty. Sopeuttaminen on kiva sana. Sitä ei ihan täysin voi sanoa negatiivissävytteiseksi ja on tarpeeksi epämääräinen myös positiiviseksi toimeksi. Nyt kun on kokeiltu laajasti hallituksen edistämää sopeuttamista, voidaan tavoitella myös työväestön harjoittamia sopeuttamistoimia. Otan esimerkiksi oman työni varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Tarinat on fiktiivisiä ja silti tosia. Espoon kaupungin sivuille on tullut uunituore varhaiskasvatussuunnitelma 2019 . Lyhyesti käytän sanaa vasu19. Olen ehtinyt sitä puoleen väliin lukea - sairaslomalla. Sehän on opus, joka ohjaa varhaiskasvatuksen toimintaa. Tämä teos on jokaisen luettava. Siinä riittää tekemistä. Ei toivoakaan, että sen ehtii työaikana tehdä. Tässä tullaankin ensimmäiseen sopeuttamistoimeen: luetaan vain otsi

Taas on se aika vuodesta, kun käyn päivittäin tarkastamassa, onko tullut uusia työpaikkoja hakuun. Uusi työnhakurumba alkaa normaalisti joka vuosi tammi-helmikuussa. Kevät-kesä - aikakausi on mulle joka vuosi yhtä raskasta aikaa. Ei vain siksi, että valon määrä lisääntyy ja elimistöllä kestää tottua vuodenajan muutoksiin. Ei. Mulla se liittyy luopumiseen, surutyöhön, pelkojen ja stressin lisääntymiseen sekä elämän uudelleenjärjestämiseen. Jälleen olen vajaan vuoden aikana oppinut uudet kuviot uudessa työpaikassa, uudessa toimintaympäristössä, uudessa työyhteisössä, uusien tiimikavereiden, perheiden, lasten, yhteistyökumppaneiden ja esimiehen kanssa. Olen kiintynyt hoitolapsiin ja omaan tiimiin on tullut luottamuksellinen suhde. Kohta se kaikki rikkoontuu jälleen. Jäljet näkyy mussa ja väitän, että myös lapsiryhmässä, joka kokee taas kerran aikuisten vaihtuvuuden. Olen oppinut myös uusia toimintatapoja ja saanut uusia vastuita hoidettavakseni. Vajaan vuoden aikana tulee paljon uuden