Henkilökohtaisesti

Julkaisenkin tällä kertaa vanhemman tekstin omista arkistoistani: OSA I KIRJE YHDESTÄ TYÖPÄIVÄSTÄ VARHAISKASVATUKSESSA Tänään ryhmässäni oli paikalla 22 lasta. Heistä muutama kaipaa erityisempää huomiota. Avustajaa kunnalla harvoin saa, etenkään kun selkeitä diagnooseja ei ole. On vain meidän oma sana ja kokemus sekä huoli, joka nousee pintaan, kun tunnemme itsemme riittämättömiksi. Koitamme kuitenkin tehdä aina parhaamme. Ennen kuin iltavuoro tuli töihin, hoidin tiimikaverin kanssa kahdestaan askartelut näille lapsille. Suurin osa oli samaan aikaan jakautuneena leikkeihin ja askartelijoita oli kahdessa pöydässä, jotta jokainen lapsi ehtisi päästä luomaan omia hienoja taideteoksiaan . Koko porukalla oltiin samassa tilassa, joten työrauha oli melko olematonta ja vaati suurimmalta osalta äärimmäisiä voimavaroja, jotta he jaksaisivat keskittyä tekemiseensä.  Askartelijoista muutama tarvitsee vielä konkreettisesti apua leikkaamisessa ja moni hyvin paljon tukea kesk

Ajattelin vaan ruveta kirjottamaan. On menny taas pitkä aika kun viimeksi kirjotin. Aiheita olisi ollut mutta en kerta kaikkiaan oo jaksanu. Nyt annan tajunnan virrata paperille tai no siis näytölle. Kuuntelen The Rasmuksen uusia biisejä. Tykkään. Tunnelma on kiva. Vähän ehkä sininen mutta mun fiiliksiin sopiva. Silti tää ei oo surullista musiikkia. Tulee ihan hyvä mieli. Hmm.  Pitää varmaan pian katsoa mitä tähän tulee koska kirjotan niin vauhdilla etten edes harkitse mitä kirjotan ja virheitä on taatusti tullu. En ehdi tai jaksakaan korjailla. Jättäiskö kuiteski tän just näin. Ehkä se on just sellasen luovan kirjottaimishepulin purkamisen tarkotus. Olkoot miten on. Tulkoot mitä tulee. Delirium. Tämä biisi. Mulla tulee äiti mieleen. Outoa. Tai no ei. Nyt koitan liikaa taas kontrolloida sitä, mitä kirjotan. Pitäs selitellä. Mutta ei se oo nyt tarkotus. Ei tää ookaan niin helppoa kun luulin. Tästä ei varmaan tule pitkä tarina tai sitte en osaa ollenkaan lopettaa. Vitsi mua häiritee

1.10.2006 illalla olo oli jännittynyt ja odottava. Vähän myös pelotti. Mitä jos jokin menee vikaan, enkä osaakaan auttaa. Oli vain luotettava siihen, että emokissa Harmin vaistot toimii ja selvitään ilman komplikaatioita. Seurasin vieressä koko kissapesueen syntymän ajan. Vihdoin emo oli ponnistanut 4 harmaa-valkoista pentua vierelleen, joita pesi ja hoivasi. Noin puolisen tuntia neljännen pennun jälkeen huomasin emossa muutoksen. Eri asento ja pieni naukaisu. Emo synnytti vielä yhden rääpäleen. Tämä kissa oli väritykseltään erilainen, kilpikonnatyttö, ja muita huomattavasti pienempi. Iloitsin, että viideskin pentu voi hyvin ja Harmi tottuneesti jo hoivasi pienintä tulokasta. Hihkuin heti ilosta ja hoin, että tämän pidän itse! Siinä on meidän kisu. Kyseinen kissanpentu sai aikanaan nimekseen Alli. 4.7.2018 aamulla olo oli huolestunut ja pelokas. Jännitti lähteä töihin, koska Allille oli varattu aika eläinlääkärille. Itse en pääsisi edes mukaan, mutta avokkini hoitaisi asiat. Allin vo

Taas on se aika vuodesta, kun käyn päivittäin tarkastamassa, onko tullut uusia työpaikkoja hakuun. Uusi työnhakurumba alkaa normaalisti joka vuosi tammi-helmikuussa. Kevät-kesä - aikakausi on mulle joka vuosi yhtä raskasta aikaa. Ei vain siksi, että valon määrä lisääntyy ja elimistöllä kestää tottua vuodenajan muutoksiin. Ei. Mulla se liittyy luopumiseen, surutyöhön, pelkojen ja stressin lisääntymiseen sekä elämän uudelleenjärjestämiseen. Jälleen olen vajaan vuoden aikana oppinut uudet kuviot uudessa työpaikassa, uudessa toimintaympäristössä, uudessa työyhteisössä, uusien tiimikavereiden, perheiden, lasten, yhteistyökumppaneiden ja esimiehen kanssa. Olen kiintynyt hoitolapsiin ja omaan tiimiin on tullut luottamuksellinen suhde. Kohta se kaikki rikkoontuu jälleen. Jäljet näkyy mussa ja väitän, että myös lapsiryhmässä, joka kokee taas kerran aikuisten vaihtuvuuden. Olen oppinut myös uusia toimintatapoja ja saanut uusia vastuita hoidettavakseni. Vajaan vuoden aikana tulee paljon uuden

Pitkästä aikaa kirjottelen blogiin. No niin eli stressiä on ollut niin työmaalla kuin siviilisäkin - miniloman reissu tulossa viikon päästä sekä muutto lähestyy. Ihoani koettelee myös tosi vaihtelevat sääolot ja isotretinoin-kuuri. Ihoni on vaativaa laatua. Siispä huolellinen ihonhoito on entistäkin tärkeämpää. Nyt olen löytänyt hyvän paketin itselleni. Tässäpä kerron teillekin, mikä on auttanut kasvojani voimaan paremmin. Aamusettini koostuu seuraavista purnukoista: Aamupesulla pyrin välttämään vesipesua herkän ihoni takia, joten aamu alkaa kasvovedellä. Kasvovesi tuntuu mukavalta ja on oikeasti kivan tuoksuinen. Kasvot saa tästä annoksen c-vitamiinia. Silmänympärysvoide kosteuttaa silmänympäryksiä ja on hyvä koostumukseltaan. Päivävoide sisältää antioksidantteja ja on mun kuivaa ihoani auttanut. Ei jää kiiltelemään meikin alta. Huulivoide sisältää aurinkosuojaa ja mehiläisvahaa. Tuntuu auttavan, kun muistaa vaan käyttää säännöllisesti. Mun huulet on nyt syksyn aikana ollut n

Tänä päivänä on tapana erityisesti muistaa edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia esimerkiksi viemällä haudalle kukkia ja kynttilöitä sekä sytyttämällä kynttilöitä myös kotona. Päivän historia on hyvin hengellinen ja uskonnollinen. Aikanaan päivän tarkoituksena oli muistaa pyhimyksiä ja uskovia vainajia. Päivän nimikin on muuttunut usein, mutta tänä päivänä maailman ja uskontojen tilanne on melko paljon toisenlainen. Ihmiset ajattelevat asioista moniulotteisemmin. Minäkin sytytin tänään kynttilän kuolleille läheisilleni. Olen menettänyt elämässäni jo monta ihmistä kuolemalle, monet heistä aivan liian varhain joko onnettomuuden, itsemurhan tai sairauden myötä. Silloin kun menettää avopuolison, äidin, isän, isovanhemman tai jonkun muun läheisen, voimakas, ennestään tunnistamaton viha nostaa päätään. Sitä miettii vain, kuinka tätä maailmaa oikein pyöritetään ja mikä oikeus kuolemalla on viedä minulle rakas ihminen pois viereltäni, miltä kuolema tuntui ja mitä hän ajatteli viimeisinä hetkinä

Tänään laitoin saunan jälleen päälle iltasella ja odottelin aikani että lämpiää. Vihdoin taapersin kohti suihkua. Kun suihkun jälkeen avasin saunan oven, yllätyin pikkasen, koska ylälauteelle oli taapertanut toinenkin saunoja, Pepi 🐈 nimittäin. No kyllähän se siitä häippää kun nousen lauteille, oletin. Eipä häippässytk ään 😅  No asteet alkoi oleen about 70. En kuiteskaa raaskinu heittää löylyä kun oli kissa niin mielissään että saatiin saunoa yhessä 😍 Olin minäkin. Ainakin oli hauskaa 😃 Yleensä Pepin vuoro on vasta kun muu väki on saunonu, että voi rauhassa loikoilla jälkilämmössä.  Siinä me sitte saunottiin. Pepi vaihtoi myös toiselle kyljelleen makoilemaan ja tuli ihan laudeliinalle, kun sitä kutsuin siihen. Mukavampi kankaalla kun kuumalla puulauteella. Asteita oli n. 75, kun Pepi alkoi liikuskella ja sitten oli aika lähteä viilentymään. Mutta olipa kiva 5 minuutin tyttöjen saunahetki ❤ Vihdoin raaskin heittää itselleni löylyä ja Pepi oli ilmeisesti eteiseen päästyään rojaht