Henkilökohtaisesti

Tänään aloin mielessäni vertaamaan omaa työtä muihin ammattiryhmiin. Löysin yhtäläisyyksiä ja eroja. Puran nyt tätä ajatuksenjuoksua blogiin. Halusin myös vähän leikitellä ajatuksella, että arvostetun teollisuusalan työpaikalla tehtäisi isoja heikennyksiä. Mitä sitten tapahtuisi? Haluan nyt laskea tämän vyyhdin vapauteen, jotta aivoille jää tilaa muille ajatuksille. Voidaan vaikka ensin miettiä valvonta- ja huoltotöitä jossain teollisuuslaitoksessa.  Mietitään hetki vaikka kemianlaitoksia. Ok, kaukaa haettu, mutta mietitään silti. Ja sä voit tietenkin miettiä tän jostain toisesta ammattiryhmästä.  Tämä esimerkki on mun ymmärryksen mukaisesti kirjattu, melko pelkistetty teksti. En tietenkään tiedä tällaisen työpaikan kaikkia pilkkuja ja pisteitä. Enkä yritä väittää, etteikö myös näissä laitoksissa olisi henkilöstöpulaa. Monessa näistä työtehtävissä vaaditaan todella erityistä osaamista, jolloin myös rekrytointi voi olla vaikeaa. Toisin kuin meillä, voitontavoittelu saattaa olla ongelma,

Mua on mietityttänyt pitkään asia, mikä ei tunnu kiinnostavan ketään. Ainakaan siihen ei tunnu tulevan parannuksia. Asiasta ei juuri puhuta julkisesti. Kaupungin päiväkotien systeemissä on iso ongelma. Kun päiväkodin moniosaaja (hoitaa keittiötyön, tiskit, avustaa ryhmien toiminnoissa, pyykkihuolto jne) sairastuu tai lomailee, keittiöön pistetään lastenhoitaja tai varhaiskasvatuksen opettaja. Kaikilla päiväkodeilla ei ole ulkopuolista yritystä (kuten Espoo Catering) hoitamassa keittiötehtäviä. Näin etenkin pienissä yksiköissä. Moniosaaja on päiväkodille kullanarvoinen työntekijä. Samoin kuin oli päiväkotiapulaiset, joita taloissa kipeästi kaivataan.  Moniosaajan tehtäviin kuuluu mm. tilata päiväkodin lapsille ja henkilöstölle ruoat, hän jakaa ruoan ryhmiin, tiskaa, auttaa ruokailu- ja pukemistilanteissa, pitää keittiön kunnossa, hän hoitaa päiväkodin pyykkihuoltoa ja tekee muita avustavia tehtäviä. Pienissä taloissa hänestä tulee tuttu ja turvallinen ihminen lapsille ja myös varhaiskas

Tänään tulee tällänen lyhyt postaus. Li Andersson kertoi tänään Facebookissa näin: "varhaiskasvatuksen kehittämiseen on linjattu 30 miljoonan kertaluontoisesta rahoituksesta" Mitä tää käytännössä tarkottaa ja miten se näkyy varhaiskasvatuksen työntekijän työhyvinvoinnissa konkreettisesti? Jatkuvalla syötöllä meiltä vaaditaan uutta osaamista ilman lisäopetusta tai koulutusta, jatkuvaa itsensäkehittämistä, enemmän digiä, uusia projekteja, enemmän laatua, lisää sitä sun tätä. Muistakaa, että meillä on ne lapset sielä. He ovat tarvitsevia, pieniä ihmisiä. Heillä on tunteet ja he haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä kokea iloa, turvaa ja hauskuutta. Ryhmässä olevat 12 tai 21 lasta ei keskenään toimi samalla tavalla. Lapsiryhmä ei toimi, kuten kirjoissa voisi toimia - synkassa ja kaikki ripeästi, tarkasti, osaavasti ja ajallan . Tää on oikeeta elämää ja jokaisella lapsella on omat tarpeet, oma tapa osallistua, oma tahto, oma rytmi, oma ikä, omat taidot, oma mieli...  Kun n

Some ja keskustelupalstat tulvii taas koronakeskustelua. Odotettavissa on toinen aalto ja kuumeisesti (ironiaa) puhutaan siitä, joutuuko vanhemmat nyt pulaan, koska oireisia lapsia ei saa viedä päiväkotiin. Argumenttejä on puolesta ja vastaan ja ymmärrettävästi tunteet kuohuu. Odotamme täsmällisiä ja selkeitä ohjeita myös päiväkodeissa. Miten me toimitaan, kun lapsiryhmät täyttyy ja koulut aukeaa, rajoitukset poistuu ja etätyösuositus päättyy?  Ymmärrän, että joku kauhistelee ajatusta, että kun lapsi yskii tai niiskuttaa ja nenä vuotaa vähänkin, tulee soitto päiväkodista ja pyydetään hakemaan lapsi kotiin. Tai jo ovella ehkä joudutaan sanomaan, ettei nuhaisena voi tulla.  Mutta voi sitä miettiä toisinkin päin.  Haluatko jättää pienen lapsesi päiväkotiin tullessa hoitajalle, jonka silmät ehkä on kostean näköiset, joka on nenäliina nenällä ja samalla kun sen pienen aamukeskustelun käytte, hoitaja jatkuvasti niiskuttaa ja niistää, sitten ottaa lapsesi syliin, yskäisee kerran tai pari koht

Tänään täytän 40. Korona-aika. Is ot pippalot jäi suunnittelematta ja pitämättä. Mutta se on nyt tätä päivää. Pääsin kyllä helpommalla ite, kun jäi kauhee sumplaaminen ja säätäminen. Töihin olin päättänyt viedä pientä herkkua ja sisko olisi tulossa pihavisiitille. Siinäpä ne synttärisuunnitelmat.  Ihanasti mua on tänään muistettu puheluin, postin ja viestien kautta. Ajoin töistä pyörällä kotiin, sain tehtyä työeväät ja imuroin pikasesti. Lähdin vielä hakemaan maalipakettia askarteluliikkeestä. Piti mennä hetki, mutta matka venähti. Sen kerran kun oon myöhässä, niin mua odotettiin porukalla. En tietenkään tiennyt ihan kaikkea. Vihdoin kotona... Oon ihan hämmennyksissä, kuinka kekseliäs sisko mulla onkaan. Taas kerran. Pihalla mua odotti rakas avomies ja sisko perheineen sekä etäyhteyden päässä ihania läheisiä. Pihapöydällä oli kukkia ja herkkuja. Menin melkeen sanattomaks kun tajusin, mitä sisko oli puuhastellu mun ystävien kanssa salaa. Ihan mahtavaa, että siinä oli kaikki tärk

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun saa toteuttaa omia intohimojaan? Millanen olo siitä tulee, kun löytyy inspiroiva harrastus? Onko sulla joku niin innostava ajatus, että et voi olla toteuttamatta sitä? Vai piilotteletko halujasi ja elät sitku-elämää? Mulla on uusi ihana, luova harrastus. Löysin akryylimaalit. Suvussa ja perheessä on aina ollut käsityöläisiä, piirtämistaitoisia ja luovia ihmisiä. Jo lapsena mä olen piirrellyt ja käyttänyt vesivärejä paljon. Maalasin mallista, suunnittelin asuntoja paperille ja piirsin niihin sisustuksen, rakastin ulottuvuuksien hahmottelua ja väkersin tuntikausia yksityiskohtasia piirustuksia. Askartelin aina itse kortteja perheelle synttäreinä. Taiteilin jonkin verran vielä kouluikäisenä. Koulussa tykkäsin tosi paljon kuvistunneista, vaikka jännitinkin aina onnistumista muiden nähden. Muistan vuoranneeni yhden seinän mun piirustuksilla. Sitten se pikkuhiljaa jäi. Ajatuksen tasolla taideharrastelu on aina säilynyt sydämessä. Siskontyttö on taitava löytäm

Tänä keväänä olen vasta kahdesti tehnyt lyhyen pyörälenkin, vapaa-ajalla siis. Kun ottaa pyörän vapaapäivänä ajoon, sen voi tehdä milloin vain parhaiten itselle sopii ja silloin pyöräilykin tuntuu kevyeltä. Keväiset ilmat houkuttelee ottamaan pyörän käyttöön myös arkena. Ihanneminäni kohottaa kuntoaan ja huolehtii terveydestään ajamalla työmatkat pyörällä - ihan niin kuin ennen vanhaan, silloin nuorena ja reippaana. Työmatkapyöräilyssä inhottavaa on aikataulu ja tuntuu kurjalta mennä puuskuttaen hikisenä töihin. Mukaan on pakattava eväiden lisäksi vaihtovaatetta. Reppukin siis painaa paljon. Aikaa on varattava enemmän, jotta ennen työvuoron alkua ehtii rauhassa siistiytyä ja tasata hengitystä. Onhan niitä selityksiä, joilla itselleen tekee selväksi, että ei kannata. Kyllä se liikkuminen bussilla on kuitenkin aika helppoa, vaikka matka onkin kohtuu lyhyt. Eilen olin järkkymätön ja päätin, että tänään jaksan polkea pyörällä töihin. Jaksoin! Se oli vain pieni esimerkki arjen mukavuusalu