Taas SE alkaa
Hmmm.. mistä alottaisin.
Tänään on sunnuntai. No se ei kuitenkaan ole syy, miksi mulla on ollut tänään pikkasen kiree olo. Tai noh.. enemmän kun pikkasen. Tää on kyllä uskomatonta. Joka ikinen kuukausi SE tulee. Kiukuttaa, itkettää, suututtaa, ihastuttaa, väsyttää, tylsistyttää, jännittää, pelottaa, inspiroi, inhottaa. Kaikki nää tunteet tulee kerralla päälle muutaman päivän ajan, eikä niille ole oikeesti mitään järjellistä selitystä. Mä olen nimenny tän ilmiön tunnemyrskyksi.
Naisten menkat, kuukautiset tai millä nimellä kukin niitä sanoo, voi olla tosi hankalaa aikaa naiselle. Paljon puhutaan PMS-oireista. Kaikilla niitä ei kai edes ole. Mullakin oireet on vaihdellu vuosien saatossa melko lailla. Joka tapauksessa tänä päivänä se ensimmäinen merkki on kova väsymys pari edeltävää päivää. Samalla alkaa tunnekuohut pään sisässä ja ne tuntuu koko kropassa. Joku normaalisti mitätön asia, esimerkiksi omalta paikaltaan pois kulkeutunut esine tai tekstariin minusta väärin sanoin tullut vastaus, saattaa saada suunpielet nykimään ja joudun kamppailemaan itkua vastaan. En ihan tiedä, onko itku suuttumusta vai surua, mutta sillä ei ole edes väliä. Tänä aikana ihmiset tuntuu epäilyttäviltä ja pettureilta tai voin helposti kuvitella jokaisen olevan vihollinen.
Myös positiiviset tunteet vahvistuu äärimmilleen. Eikä se varmaan olisi niin kovin huono juttu. Tosin inspiraation vallassa pitää heti saada tehtyä asia, mikä justiin nyt tuntuu huippuhyvältä idealta. Harmi vain, että sitten iskee todellisuus ja huomaan, ettei ole mahdollista toteuttaa sitä nyt, koska puuttuu joko materiaalit, tila on rajallista, rahaa ei ole tai jos se inspis käskee lähtemään metsään kävelylle, ulkona sataa ja iskee laiskuus. Tämä kaikki johtaa pettymykseen itseä kohtaan ja saa rypemään itsesäälissä.
Voisipa olla pilleri, joka latistaa nää hurjan äärimmäiset tunnetilojen muutokset sen tietyn viikon ajan.
Eikä tässä vielä kaikki. Koska tunnemyrskyt ei missään nimessä riitä, on oltava myös ne fyysiset kokemukset, kuten monta päivää kestävä päänsärky, johon ei lääkkeet auta. Tämän päälle tulee selkäsärkyä ja vatsakramppeja, turvotusta, pahoinvointia ja jatkuva nälkä ja jano. Herkuttelun tarve on niin voimakas, että se kiristää hermoja, jos ei mitään sokeria saa ahdettua suuhun. Kun on muutaman päivän lohdutellut itseään herkuilla, jokainen tietää kuinka huono olo siitä tulee niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja ne näppylät.. en kestä!
Yöaikaan mulla on ihan uskomattoman todentuntuiset ja vaihtelevat trilleriunet. Olen pistänyt merkille, että nimenomaan menkkaviikon aikana mun unet jää paremmin mieleen, ne vaihtuu usein yöaikaan, unet sisältää todella paljon toimintaa eikä jännitystä, pelkoa, kauhua, itkua, surua ja huolta niistä unista koskaan puutu. Useimmiten ne on aivan muuta kuin todellisuus, mutta aamuisin olen hämmentynyt tai joskus jopa vihainen, kun niistä herään. Sitä vaan miettii, että mistähän ne unet tällä kertaa taas kertoo. Toki kun pään sisällä kuohuu valveillaoloaikanakin, niin miksei sitten unissakin.
Nyt kun kaikki mahdolliset SIIHEN kuuluvat oireet on mukana kuvioissa, on vielä lähdettävä töihin, jossa on jatkuva kiire ja tekemisen vimma. Hyvä kun vessaan kerkeää. Toivoo vaan, että hygieniavälineet ei petä tai vatsakramppeja ei tulisi kovin montaa. Suositeltavaahan on juoda reilusti vettä, jotta keho ei pääsisi kuivumaan, mutta sekin on haastavaa arjen myllerryksessä. Onneksi ainakin töissä tulee syötyä monipuolisesti, koska kotona tekee mieli vain herkkuja.
Naisen elämä on välillä rajua sisäistä vuoristorataa, jossa on pieniä pätkiä myös oman itsen ulkopuolella. On typerää kuulla kliseistä "onks taas NE?"- lausetta tai oikeuttaa itse hankala käytös NIIDEN takia. Kaipaisin itse enemmän ymmärrystä, asiallista kohtaamista, lämmittävää kosketusta ja arvostavia sanoja. Ja keskustelua tuntemuksista ja ajatuksista - sitä kaipaan. Tuntuu kuitenkin hirmu hyvältä, kun oma avokki kyselee vointia, tarjoaa särkylääkettä ja tuo lämpöhuovan ja kissan kainaloon, jos näytän ihan surkealta kivuissani. Toivon, että itse osaisin käyttäytyä joka kuukausi edes piirun verran rauhallisemmin ja reagoida vasta sitten, kun vaahtopäät on laskeutuneet. Aina se ei onnistu.
Jännittävää viikonalkua!
Tänään on sunnuntai. No se ei kuitenkaan ole syy, miksi mulla on ollut tänään pikkasen kiree olo. Tai noh.. enemmän kun pikkasen. Tää on kyllä uskomatonta. Joka ikinen kuukausi SE tulee. Kiukuttaa, itkettää, suututtaa, ihastuttaa, väsyttää, tylsistyttää, jännittää, pelottaa, inspiroi, inhottaa. Kaikki nää tunteet tulee kerralla päälle muutaman päivän ajan, eikä niille ole oikeesti mitään järjellistä selitystä. Mä olen nimenny tän ilmiön tunnemyrskyksi.
Naisten menkat, kuukautiset tai millä nimellä kukin niitä sanoo, voi olla tosi hankalaa aikaa naiselle. Paljon puhutaan PMS-oireista. Kaikilla niitä ei kai edes ole. Mullakin oireet on vaihdellu vuosien saatossa melko lailla. Joka tapauksessa tänä päivänä se ensimmäinen merkki on kova väsymys pari edeltävää päivää. Samalla alkaa tunnekuohut pään sisässä ja ne tuntuu koko kropassa. Joku normaalisti mitätön asia, esimerkiksi omalta paikaltaan pois kulkeutunut esine tai tekstariin minusta väärin sanoin tullut vastaus, saattaa saada suunpielet nykimään ja joudun kamppailemaan itkua vastaan. En ihan tiedä, onko itku suuttumusta vai surua, mutta sillä ei ole edes väliä. Tänä aikana ihmiset tuntuu epäilyttäviltä ja pettureilta tai voin helposti kuvitella jokaisen olevan vihollinen.
Myös positiiviset tunteet vahvistuu äärimmilleen. Eikä se varmaan olisi niin kovin huono juttu. Tosin inspiraation vallassa pitää heti saada tehtyä asia, mikä justiin nyt tuntuu huippuhyvältä idealta. Harmi vain, että sitten iskee todellisuus ja huomaan, ettei ole mahdollista toteuttaa sitä nyt, koska puuttuu joko materiaalit, tila on rajallista, rahaa ei ole tai jos se inspis käskee lähtemään metsään kävelylle, ulkona sataa ja iskee laiskuus. Tämä kaikki johtaa pettymykseen itseä kohtaan ja saa rypemään itsesäälissä.
Voisipa olla pilleri, joka latistaa nää hurjan äärimmäiset tunnetilojen muutokset sen tietyn viikon ajan.
Eikä tässä vielä kaikki. Koska tunnemyrskyt ei missään nimessä riitä, on oltava myös ne fyysiset kokemukset, kuten monta päivää kestävä päänsärky, johon ei lääkkeet auta. Tämän päälle tulee selkäsärkyä ja vatsakramppeja, turvotusta, pahoinvointia ja jatkuva nälkä ja jano. Herkuttelun tarve on niin voimakas, että se kiristää hermoja, jos ei mitään sokeria saa ahdettua suuhun. Kun on muutaman päivän lohdutellut itseään herkuilla, jokainen tietää kuinka huono olo siitä tulee niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja ne näppylät.. en kestä!
Yöaikaan mulla on ihan uskomattoman todentuntuiset ja vaihtelevat trilleriunet. Olen pistänyt merkille, että nimenomaan menkkaviikon aikana mun unet jää paremmin mieleen, ne vaihtuu usein yöaikaan, unet sisältää todella paljon toimintaa eikä jännitystä, pelkoa, kauhua, itkua, surua ja huolta niistä unista koskaan puutu. Useimmiten ne on aivan muuta kuin todellisuus, mutta aamuisin olen hämmentynyt tai joskus jopa vihainen, kun niistä herään. Sitä vaan miettii, että mistähän ne unet tällä kertaa taas kertoo. Toki kun pään sisällä kuohuu valveillaoloaikanakin, niin miksei sitten unissakin.
Nyt kun kaikki mahdolliset SIIHEN kuuluvat oireet on mukana kuvioissa, on vielä lähdettävä töihin, jossa on jatkuva kiire ja tekemisen vimma. Hyvä kun vessaan kerkeää. Toivoo vaan, että hygieniavälineet ei petä tai vatsakramppeja ei tulisi kovin montaa. Suositeltavaahan on juoda reilusti vettä, jotta keho ei pääsisi kuivumaan, mutta sekin on haastavaa arjen myllerryksessä. Onneksi ainakin töissä tulee syötyä monipuolisesti, koska kotona tekee mieli vain herkkuja.
Naisen elämä on välillä rajua sisäistä vuoristorataa, jossa on pieniä pätkiä myös oman itsen ulkopuolella. On typerää kuulla kliseistä "onks taas NE?"- lausetta tai oikeuttaa itse hankala käytös NIIDEN takia. Kaipaisin itse enemmän ymmärrystä, asiallista kohtaamista, lämmittävää kosketusta ja arvostavia sanoja. Ja keskustelua tuntemuksista ja ajatuksista - sitä kaipaan. Tuntuu kuitenkin hirmu hyvältä, kun oma avokki kyselee vointia, tarjoaa särkylääkettä ja tuo lämpöhuovan ja kissan kainaloon, jos näytän ihan surkealta kivuissani. Toivon, että itse osaisin käyttäytyä joka kuukausi edes piirun verran rauhallisemmin ja reagoida vasta sitten, kun vaahtopäät on laskeutuneet. Aina se ei onnistu.
Jännittävää viikonalkua!
Kommentit
Lähetä kommentti