Juupas vastaan eipäs - kun et osaa päättää
Joinakin päivinä ei vaan meinaa jaksaa sängystä ylös. Joinain päivinä ei voi edes ajatella lähtevänsä liikkeelle, kotiovesta ulos. Tulee vaan vilkuiltua monet kerrat ikkunasta pihalle. Siinä huomaa, että ajatuksissa pyörii velvollisuus olla osa yhteiskuntaa ikkunan ulkopuolella. Pitäiskö kuitenkin? Samaan aikaan ajatuksiin livahtaa sanat, mitkä on kuullut monesta suunnasta: ole armollinen itsellesi! Mieli joutuu helposti kamppailevaan tilaan - mennäkö vai eikö mennä. Kumpi on mua ajatellen sitä armollisuutta?
Vastustajaminä luettelee syitä, miksi ei: sielä on kylmä, ei oo pakko mennä mihkään, sä olit eilen niin aktiivinen, että nyt vaan lepäät, mihin sä ees menisit, sun pitää eka kuitenki syödä ja pukea, jos sä tänäänkin oot hirveen aktiivinen, et huomenna jaksa sitäkään vähää, sä et ees jaksa ettii lämpimiä vaatteita, älä mee nyt, vaivalloista, ehdit myöhemminkin tai huomenna, olis kuitenki kantsinu jo lähteä, ei enää kannata, pitäis nähdä vaivaa sen eteen, että pääset liikkeelle, et osaa tehdä päätöstä kumminkaan, väsyttää jne.
Puolustajaminäkin aktivoituu ja kertoo, miksi mennä: lääkäri suosittelee ulkoilua, saat raikasta ilmaa, eilen just pesit ulkoiluvaatteet, nyt niillä on kiva ulkoilla, joka päivä olis hyvä, saat liikuntaa, ulkona on uutta pakkaslunta, tätä varten sulla on hyvät kerrastot, mitä muuta sä tekisit, tää olis sun ainoa tavote, pidä siitä kiinni, ulkoilu rytmittää päivää, ei oo pakko kävellä lujaa tai sä voit vaan käydä omalla pihalla, sulla ei oo kiire mihinkään, mee nyt kun on vielä valosaa, se voi olla kivaa, ulkoilu vaikutta uneen positiivisesti, pienikin lenkki riittää...
Tällanen mielenkamppailu ihan arkisesta asiasta! Aihe voi olla mikä tahansa muukin kuin ulos lähteminen - esimerkiksi liittyen ruoanlaittoon, ystävien tapaaminen, sukulaiselle soittaminen, kotityöt, harrastaminen, kauppaan lähteminen. Ihan normaaleista ja pienistäkin asioista voi saada ajatukset välillä ihan solmuun. Miks ihmeessä, vois joku miettiä. Mitä jos vaan päätät ja teet! Silloin kun on ollut pidempään todella väsynyt eri syistä johtuen, elänyt aikansa osittain tai täysin omia arvojaan vasten tai stressaantuneena pinnistellen, tulee tilanne, että lopulta omat voimavarat on kulutettu. Oikeestaan tili on jo miinuksella. Siinä pisteessä ei vaan kykene päätösten tekoon samalla tavalla, kuin niin sanotusti kun on akku täynnä. Hyvin pienetkin aktiviteetit voi vaatia liikaa työtä. Toisinaan liikkeelle lähtöön tarvitaan vipuvoimaa esimerkiksi puolisolta, ystävältä, joltain muulta läheiseltä, asiantuntijalta. Saattaa myös olla, että nimenomaan ulkoa tulevat motivaattorit tuntuu täysin yhdentekeviltä. Aina hyvätkään neuvot ei mee perille, kun ei jaksa ottaa niitä vastaan. Ehkä just siks, kun oot toiminut liian pitkään muiden odotusten mukasesti, haluut nyt ehdottomasti päättää kaikesta itse. Ehkä ulkoa tulevat pyynnöt, ohjeet ja käskyt ei kiinnosta, kun oot normaalisti aina muiden saatavilla. Onko tässä kyse ehkä hallinnantunteen menettämisestä ja sen takaisin saamisesta? Ehkä.
Kun listaa syitä näkyviin, lopulta saattaa nähdä vastauksia ja saada tukea päätöksen tekoon. Samalla ajatukset tulee paremmin näkyväksi, niitä voi konkreettisesti nähdä ja tehdä valikointia, arviointia, kehittää ajatuksia sekä unohtaakin osan niistä. Itse ainakin huomasin myös miettiväni jokaisessa kohdassa, onko tää ajatus järkevä. Suuri osa ihmisistä varmaan tekee jonkinlaista listausta elämän isoimpiin päätöksiin liittyen. Monia asioita voi päättää abstraktin ajattelun kautta, joihinkin on oikeesti hyvä kirjottaa paperille plussat ja miinukset. Voimavaravajeisena listoja saattaa joutua tekemään ihan pienimmistäkin asioista paperille. Tai ainakin se on hyödyllinen tuki ajattelulle.
Nyt joku saattaa ihmetellä, että miten joka ikisen asian kohdalla muistaa ja ehtii ruveta kirjottelemaan. Ei varmasti kannatakaan, mutta tää on hyvä keino vaikeimmissa hetkissä, päivissä ja tilanteissa. Itsekin oon usein kuullut listojen hyödyistä, mutta harvemmin niitä oon alkanut tekemään. Tärkeintä on kai tiedostaa ja muistaa hyödyntää erilaiset apuvälineet silloin, kun niitä todella tarvitset.
Tässä vaiheessa ite pohdin, oliko tässä kirjotuksessa mitään punaista lankaa. Ehkä kirjotin vaan tajunnanvirtaa. Näinkin käy usein. En siis lähtenyt ulos, aloin kirjoittamaan. Voi olla, että kirjoittaminen olikin tänään just se, mitä tarvitsin. Tän tekstin kirjoittaminen lähti kahdesta asiasta: Eka asia on se, että oon koko aamupäivän vähän ruoskinu itseäni lähtemään ulos ja mielessä hakkaa vastuu itsestäni ja samalla kroppa pistää vastaan, kun en jaksa. Nää tuntemukset oli jotenkin saatava näkyviin. Toinen asia on tuo kuva, jonka sain napattua hetki ennen kirjoittamisen aloittamista. Nää asiat nivoutu yhteen hetkessä ja ajatus uloslähdöstä sai jäädä taka-alalle.
Näillä mietteillä tänään.
Kommentit
Lähetä kommentti