Minkälainen on tulevaisuuden maailma, kun me opetetaan tuleville sukupolville, ettei muista elollisista tarvitse välittää? Yksinäisen näköinen jätetään rauhaan, ettei hän häiriinny. Tai sitten vähän pelottaa, että hän aloittaa keskustelun meidän kanssa. Surevaa kartetaan, koska ei hänelle uskalla sanoa mitään, ettei vain sanoisi vääriä asioita. Eksyneen näköiselle ei tarjota apua, koska me kaikki pidetään huolta vaan omista asioistamme. Väärin tekevää ei neuvota, koska hän voisi vastata ikävällä tavalla. Haukkujaakin siedetään, koska me itse pelätään aggressiivista reagointia. Lastenkirjoja sensuroidaan tai muokataan, mutta samalla lapsille annetaan pääsy nettimaailmaan. Me ei ymmärretä näiden tekojen ristiriitaa ja epäjohdonmukaisuutta. Toisen elävän olennon satuttamista kuvataan, koska meiltä puuttuu rohkeus ajatella itse ja puuttua toimintaan.
Minkälainen maailma on se, jossa materiasta syntynyt riita ratkaistaan aina väkivallalla? Niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin välillä. Miten toimii maailma, jossa itse ei osata miettiä sovinnollista ratkaisua, vaan odotetaan valmista vastausta aina jostain muualta? Tehdään niin kuin kaikki muutkin tekee. Silloin siitä tulee hiljaisesti hyväksyttyä eikä tarvitse ottaa henkilökohtaista vastuuta. Oli teko sitten moraalisesti oikein tai väärin. Pahoinvoinnista syytetään kännykkää ja väkivallasta videopelejä. Missä kohtaa on se ihmisen oma vastuu? Mitä meidän tulevat sukupolvet tästä oppii? Auttaminen vaatii fyysistä tekemistä ja pidemmälle ajatteleminen sekä toisten kunnioittaminen psyykkisiä taitoja. Eikö meillä ole kykyjä enää kumpaankaan? Ihmisen tekee ihmiseksi kyky ajatella ja suunnitella tulevaa sekä kyky keskustella ja asettua toisen asemaan. Mitä näille kyvyille on tapahtumassa? Me neuvotaan, että ihan kaikkia pitää auttaa, mutta samaan aikaan me käännetään selkä, kun meille tuntematon ihminen liukastuu kaupan pihalla tai kaupan vilinään eksynyt lapsi itkee hädissään käytävällä. Puhumattakaan nääntyneen tai loukkaantuneen näköisestä luonnoneläimestä polun varrella. Jostain syystä meillä on tapana ajatella, ettei kuulu mulle.
Minkälainen on tulevaisuuden maailma, jossa jokainen tekee, mitä mieleen tulee eikä kanna mistään vastuuta? Ajelehtii vain massan mukana ja haukkuu eri tavalla ajattelevat tai erilaiselta näyttävät ohikulkijat. Tänä päivänä kaiken oletetaan olevan jostain syystä kertakäyttöistä. Kaiken muun paitsi oman lähielinympäristön. Luontoa, kasveja, eläinlajeja, puhdasta vettä ja happirikasta ilmaa pidetään ikuisina ja itsestäänselvyyksinä huolimatta omista teoista tai tekemättä jättämisistä. Ehkä me kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa ajatellaan, että kyllä pian löytyy toinenkin planeetta. Ihan vaan, koska kaiken muunkin voi tosta noin vaan vaihtaa halutessaan uuteen. Kännykkä vaihdetaan heti, kun uusin malli on kaupassa, vaikka entinenkin olisi vielä ehjä. Autolla ajetaan pari vuotta ja vaihdetaan uuteen, vaikka se olisi omiin tarpeisiin edelleen sopiva. Puolisonkin voi helposti vaihtaa Tinderissä heti, kun tulee ensimmäisen kerran paha mieli. Lemmikkieläimet voi hylätä, kun rahat ei riitäkään tai niistä huolehtiminen vaatii meiltä vastuullista työtä. Elinympäristönsäkin voi roskata ja tuhota kun aina voi siirtyä seuraavalle tontille ja jättää siivouksen muille. Kodin elektroniikkaa kehitetään kiivaaseen tahtiin. Monet laitteet on kallista korjata tai ovat hajotessaan jo vanhentuneita. Varaosia ei ehkä löydy mistään, jolloin on helppo saada myydyksi kokonaan uusi tuote. Luksustuotteiden jätemäärät kasvaa toisaalla kun toisaalla kärsitään jopa elintarvikepulasta ja juodaan terveysriskien uhallakin saastunutta vettä.
Minkälainen on tulevaisuuden maailma, jossa meidän taaperot on kasvanut aikuisiksi ja tekee vuorollaan itse heidän kaikkien ja vielä meidänkin loppuelämään vaikuttavia päätöksiä? Mitä he vaatii lapsiltaan, kanssaihmisiltään, sen maailman yrittäjiltä ja päättäjiltä? Ja ennen kaikkea, minkälaisilla opeilla he jatkavat inhimillisen elämän vaalimista ja minkälaisia arvoja he nostaa keskiöön? Ajattelitko nyt, että ihan sama. Mä en ole sitä enää näkemässä. No, se kertoisi jotain susta.
Kaikista myrkyllisin asenne on tehdä asioita vain nyt, vain mulle eikä tulevaisuuden maailmalle ollenkaan? Miltä näyttää tulevaisuuden maailmassa merenpohja, maaperä, ilmanlaatu, säätilat, metsät, niityt, kalliot, suot, ilmakehä, tiet, elolliset olennot ja elottomat materiaalit? Miltä näyttää tulevaisuuden maailmassa elävä ihmislaji? Tai tämän lajin ruoka?
Milloin me opittiin arvostamaan enemmän sitä, mitä rahalla saa kuin sitä, mitä toista kuuntelemalla ja arvostamalla saa? Miksi meidän maailmassa on tärkeämpää tehdä koneilla rahaa kuin auttaa, opettaa ja kasvattaa itselleen ja ympäristölleen hyvää tekeviä ihmisiä? Meillä on tietoa ja tutkimuksia saatavilla enemmän kuin koskaan. Miksi sillä ei ole mitään väliä? Milloin me ymmärretään, että kaikki mitä me nyt päätetään, tulee tulevaisuudessa aina jonkun eteen joko hyvänä tai huonona vaikutuksena? Kaikella on aina joku seuraus. Jokainen teko ja sana vaikuttaa toisiin myönteisesti tai kielteisesti. Ennemmin tai myöhemmin. Sen pitäisi olla tärkeää. Onko kaikessa kyse siitä, että maailmassa on alati kiire suorittaa ja saavuttaa? Ja siinä kiireessä tavoitteeksi on asetettu suurin mahdollinen määrä rahaa ja valtaa. Menettääkö kaikki muu siksi merkityksellisyyden? Häviääkö inhimillisyys kokonaan tulevaisuuden maailmassa?
Tämä ei ole hyökkäys vanhempia kohtaan. Tämä ei ole hyökkäys koululaitosta kohtaan. Tämä ei ole hyökkäys valtaapitäviä kohtaan. Tämä ei ole hyökkäys yksilöitä kohtaan. Tämä ei ole hyökkäys. Tämä on herätys yksilöille. Tämä on kysymys ihmisille. Tämä on avunpyyntö yhteiskunnille. Tämä on huoli-ilmoitus maailmalle.
Minkälainen voisi olla tulevaisuuden maailma, jos me nyt pysähdytään ajattelemaan ja otetaan vastuu omasta toiminnastamme?
Kommentit
Lähetä kommentti