Olipa kerran yks sisko ja on edelleen

Mä en tiedä, paljonko kello oli silloin, kun lähtö äidin kohdusta tuli, mutta sen mä tiedän, että sä synnyit syksyllä 1983. Pitiköhän sun syntyä jopa aikasemmin, en nyt oo ihan satavarma. Mun onneksi kuitenkin sain just sut pikkusiskoksi!

Mä oon oppinut ehkä paljon enemmän sulta elämän varrella kuin sä multa. Tai ainakin parempia asioita. Sä oot ehkä nähny mun toilailut, kun mä oon vanhempi ja oot ymmärtäny asioita nuorempana sen takia.

Pienestä pitäen mä oon ollut tuskastumiseen asti itepäinen, jäärä ja ehkä jopa piiloaggressiivinen pilkunviilaaja asiassa kuin asiassa. Vaikka me molemmat ollaan aina oltu peruskilttejä, mä väitän, että sä oot ollut meistä se helpompi sisko. Sä oot ollut lapsesta saakka sovitteleva, hirmu huolehtivainen, viaton, ymmärtäväinen, joustava, auttavainen ja vähän semmonen vapaasieluinen älykkö. Sulla on myös tahdonvoimaa, sisukkuutta, uteliaisuutta, sisäistä viisautta ja pitkä pinna. Mun on pakko myöntää, että mä en oo aina ollut ihana isosisko. Sä oot silti aina pitäny vahvasti mun puolia ja pitäny musta huolta.

Me jaettiin lapsuudessa sama huone aika pitkään. Välillä mä ihmettelen, miten se ees onnistui. Sun puolella oli heppajulisteet, mun puolella Suosikin idolit. Sä tykkäsit Tehosekottimesta ja Donkkareista, mä huudatin Nirvanaa ja technoa. Mä pidin kaiken tarkassa järjestyksessä, sua ei niin vaatekasat vaivannut. Onneks me saatiin myöhemmin omatkin huoneet.

Me oltiin muutenkin aika erilaisia. Sä huitelit koulun jälkeen kavereiden kanssa ties missä. Illalla olikin sitten vääntöä läksyjen kanssa. Sun koulupöydältä ei ehkä edes niitä koulukirjoja aina löytynyt. Mä tulin koulusta suoraan kotiin, tein joka päivä heti välipalaa ja läksyt järjestellyn koulupöydän ääressä. Vasta sitten oli aikaa lähteä kaverin kanssa hengaamaan ulos. Usein me oltiin myös meillä kotona tai kuunneltiin musaa pihalla. Ehkäpä meissä on edelleen pikkasen samoja piirteitä jäljellä. Mutta ollaanhan me aikuistuttukin. 

Kun mä olin kolmannella luokalla, ni silloin sullakin alkoi koulu. Mutta sehän ei vielä riittäny. Mä halusinkin pitää sulle kotikoulua ja itsekyhätyn piirtoheittimen avulla mä teetin sulla koulutehtäviä ja tein sulle kokeita, joista sä sait pisteet ja arvosanan. Ai että mä rakastin koululeikkejä silloin! Susta en niin tiedä... Mä olin aina opettaja ja sä oppilas. Ja sä vaan suostuit siihen rooliin. Mä varmaan teetin sulla 2 vuosiluokkaa vaikeampia tehtäviä, koska mä nyt satuin olemaan sen verran pidemmällä koulussa. Mut sä ootkin ollu aina lopulta vähän parempi opiskelija kuin mä. Aika monta tutkintoa oot myöhemmin hankkinut.

Lapsena me tehtiin myös näytelmiä vanhemmille, tai siis minä kirjotin ne ja sun oli näyteltävä mun päättämät roolit. Me ajettiin alakouluikäisinä iskän tuomilla Jopoilla ja hävettiin silmät päästä. Toista se olis tänä päivänä. Nuoruudessa me liikuttiin joskus samoissakin kaveriporukoissa. Välillä ärsyttävää oli, että pikkusisko oli joka paikassa mukana. Toisaalta itekin kyllä sitten tulin välillä sun mukaan, kun pyöritte kavereiden kanssa jossain. No, nyt musta on kivaa, että meillä on niiltä ajoilta yhteisiä muistoja. Ja kavereita. Ja hei, edelleen nämä tietyt yhteiset porukat on kuvioissa mukana. Myös uusia mahtuu mukaan. 

Nyt sä oot 40. Ja ite vanhempi. Sä tuskailet ehkä vähän samoja asioita välillä omien lasten kanssa, kun mitä meidän vanhemmat, kun me oltiin pieniä. Ja iloitset samoista asioista kun kuka tahansa vanhempi. Vaikka maailma on kyllä aika erilainen kun silloin. Mä oon äärettömän ylpeä teidän lapsista, mulle niin tärkeistä siskontytöistä! Ja susta! Tässä on itse kukin vähän kasvanut, kun nää 2 tyttöä on syntynyt sukuun. Kaikenlaista on tapahtunut. Mä oon iloinen siitä, kun mä nään, miten ihana perhe tytöillä on. Sä äitinä luot turvaa rajoilla, välittämisellä, hauskanpidolla ja läsnäololla. Mullekin on noussut hirveen kova suojelunhalu tyttöjä kohtaan. Mun on pakko ihailla ääneen sun äitiyttä. Sä oot äitinä kärsivällinen, inhimillinen, tunteellinen, määrätietonen ja sä tunnet sun lapset aidosti. Sä oot se äiti, jonka sun lapset valitsis. Ja sen mä tiedän siitä, että tytöt sanottaa välittämistään ja haluaa olla sun kanssa ja tehdä asioita sun kanssa. 

Mä muistan tosi hyvin sen hetken, kun mä eka kertaa kuulin, että musta tulee täti ja susta äiti. Siitäkin on jo 12 vuotta! Sä oot kertonu mulle aikanaan monesti, kuinka paljon sä oot halunnut olla äiti. Mä en koskaan, mutta tätiys on jotain, mitä mä en voinut ees kuvitella. Siis aivan ihanaa! Ja sä oot antanut sen mulle. Vaikka sydän sykkyrällä mäkin välillä saan olla tyttöjen puolesta. Kiitos sisko siis siitä, että mä saan olla osa teidän perhettä.

Siskona sä oot puolet musta. Miten muuten mä voisin sitä kuvailla? Jos sua ei olis, musta puuttuis puolikas. Mä olisin varmasti joillain tavalla erilainen ihmisenä. Sä oot mun tukena jokaisessa käänteessä. Sä tunnet mut hyvin. Sä ymmärrät mun huumoria. Sä jaat meidän kokemukset. Sä vahvistat, sä opastat, sä kasvatat, sä haastat, sä kannustat. Sun luokse mä voin aina tulla ja mä tiedän sen. 

Semmonen sä oot, mun ihana pikkusisko, kultamuru, niin kuin mä kutsuin sua silloin, kun sä olit vauva. Nyt siitä on 40 vuotta! Se, että mulla on ollut elämässä joku näin luotettava ihminen 40 vuotta, on kaikkea muuta tärkeempää. 

Paljon onnea ja kiitos näistä 40 vuodesta! Onnea on olla sisko sun kanssa.