Kirje

            Stop! 

 Hei sinä

 Minä päätin kirjoittaa juuri sinulle, koska luulen sinun jo vähän odotelleen jonkinnäköistä viestiä. Onko se juuri tämä kirje? Odotitko juuri näitä sanoja? Minä en tiedä, kuka sinä olet. En myöskään tiedä, minkälaiset asiat sinusta tuntuu kiinnostavilta. Ehkä sinäkään et vielä tiedä. Itseäni kuvaisin pohtivaksi olennoksi. Jopa mieleeni uppoavaksi kaivautujaksi. Kenties joku näistä minun ajatuksistani kohtaa sinunkin sisimpäsi jollain tavalla ja herättää pohtimaan syvempiä kerroksia sinussa itsessäsi. 

 En halua neuvoa ketään. Jos kuitenkin antaisin joskus elämänohjeita, niin tältä ne voisi näyttää:

“haasta itseäsi ajattelemaan", 
"kysy aina miksi / miksi ei", 
"tutki muiden olentojen sanatonta viestintää" 
ja 
"pysähdy ymmärtämään”. 

 Minusta on lapsesta asti tuntunut siltä, että olen aina vähän erilainen kun muut. Aika moni varmaan ajattelee niin itsestään. Halusin kuitenkin ikuisuuden piilotella omaa sisintäni. Lopulta merkitystä on vain sillä, haluatko sinä olla samanlainen kuin muut vai olisiko sinusta kuitenkin kiva vähän erottua muista jollain tavalla. Mikä sen rohkeampaa voisikaan olla kuin näyttäytyä omana itsenään? Minäkin olen lopulta vain minä - ihminen ja aika tavallinen olento. Samaan aikaan tunnen olevani erityislaatuinen - ainoa minä tässä koko maailmassa. Ja minusta se on hyvä asia. Etenkin, kun olen jo osittain uskaltanut luopua täydellisestä näkymättömyysviitastani.  

 Minä tykkään ajatella. Se on yksi parhaista harrastuksistani. Minusta on kovin kiinnostavaa tietää, miksi joku on tietynlainen, ajattelee jotenkin, tekee jotain jne. Useimmiten huomaan kaivavani ajatuksia aina vain syvemmältä ja syvemmältä. Siitä saa paljon materiaalia omille jatkopohdinnoille. Minusta on ihanaa innostua asioista, joita moni muu saattaa pitää jopa itsestäänselvyyksinä tai mitä joku toinen ei edes älyä saatika ehdi huomata. 

 Toivottavasti sinullakin on vastaavanlaisia omia juttuja, joiden vuoksi aivosi suorastaan kikattelevat innostuksesta ja tanssahtelevat haltioitumisesta. Mitä ne sinulla voisivat olla? 

 Ajattelin listata muutamia asioita, mitkä ovat minulle erityisiä ja merkityksellisiä: 

 1. Eläimet ja niiden tässä hetkessä olemisen ja elämisen taito. 
 2. Kukkien istutus ja niiden kasvun seuraaminen - onnistuminen ja epäonnistuminen puutarhurina. Siinä oppii kaikenlaista. 
 3. Kevät, kun maailma herää ja elämä alkaa alusta joka vuosi. 
 4. Musiikki ja sen kyky houkutella liikkumaan rytmissä ja laulamaan, uppoutumaan tunteisiin. 
 5. Marjat! Piirakat, jätski, tuoremarjat, kakut, smoothie, missä tahansa muodossa....Nam! 
 6. Maalaaminen, piirtäminen ja kirjoittaminen. Ylipäänsä luova toiminta. Mielikuvittelu on ollut yksi  minun parhaista ystävistäni lapsuudesta saakka. 
 7. luonnon ihmeellisyydet ja loogisuus. Kaikki vaan toimii niin kuin parhaaksi on. 
 8. Innostuminen ja ilo! Ihan parasta kaiken tekemisen polttoainetta. Innostumisesta tulee ihana olo. 
 9. Oikeudenmukaisuus ja ystävällisyys. Hymy helpottaa ja tekee kaikista olennoista lähestyttävämpiä. 

 Useimpien ihmisten listalta löytyy ehkä perhe, ystävät, läheiset, koti, turvallisuus, luonto, terveys jne. Toki ne on minullekin tärkeitä asioita. Tapani mukaan minä kuitenkin halusin tehdä oman näköiseni listauksen ja keskittyä niihin pieniin isoihin juttuihin, mitkä juuri minua innostaa. Yksityiskohdat ovat kiinnostavia niin ihmisissä kuin heidän ajatuksissaan. Minä usein vähän kammoksun massoja tai massojen tapaa ajatella ja toimia. Luotan omaan ajatteluuni, arviointikykyyni ja moraalikäsitykseeni. Minä haluan tehdä omat valintani itse. Haluan olla itseni näköinen ja itseni kaltainen. Mielestäni maailman huonoin perustelu omalle toiminnalle on “mutta kun kaikki muutkin”. On tietenkin hirveän järkevää toimia yleisten lakien, asetusten ja sääntöjen mukaisesti. Mutta niiden rajoissa voi soveltaa ottamalla silti vastuun omista sanoistaan, teoistaan ja päätöksistään.

 Kun minulla on ollut vaikeita aikoja elämässä, oman elämäni tienviittojen pohdiskelu ja omien ajatusten kirjoittaminen on ollut minua helpottava asia. Kaikki minun omat kokemukset, tunteet ja valinnat ovat lopulta saanut aikaan sen, kuka ja mitä minä olen, miten minä ajattelen sekä kuinka minä toimin eri tilanteissa toisten olentojen kanssa. Pohdintojeni pohjalta minä olen rakentanut elämääni merkityksellisyyttä ja omasta mielestäni olen hyvä juuri tällaisena. 

 Kaikki olennot saa ajatella ja kaikkien olentojen kannattaa tuoda omia kykyjään esille. Lopulta yksi tärkeimmistä kysymyksistä maailmassa on miksi. Ja toisaalta myös miksi ei. Kannustan sinuakin kovasti aina kysymään näitä kysymyksiä, niin itseltäsi kuin muilta kohtaamiltasi olennoilta. Sekin kertoo toisesta aika paljon, jos siihen ei pysty mitään vastaamaan.
 
 Vastauksemmekin ovat valintoja, joita teemme ja paljastavat arvoja, joita pidämme tärkeinä. Maailmassa tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat pysähtyä ajattelemaan ihan pienimpiäkin ilmiöitä, koska sitä kautta syntyy luovuutta ja hyviä asioita. Hyvät asiat innostaa sekä luo merkitystä elämään. 

 Sinun ajatus voi jollain erityisellä tavalla pysähtyä vaikkapa leppäkerttuun lehdellä, väriin taulussa, sanamuotoon kirjassa, jalanjälkiin lumessa, kukkien tuoksuun kaupassa, pariskunnan ääniin kahvilassa tai stop-merkkiin liikenteessä. Silloin pysähdy ja huomaa, mikä siitä tekee sinulle tärkeän ja miksi sinä huomasit sen juuri nyt. Pienillä asioilla ympäristössämme on meille aina joku sanoma, joku erityinen hetkellinen merkitys. 

 Minä toivon, että sinäkin löydät elämästäsi 9 asiaa. Siis 9 asiaa, jotka tuottavat sinulle iloa, innostumisen tunnetta, merkitystä, tunteita, ajatuksia, kiinnostusta, hyvää mieltä ja myös sopivasti ihmetyksen aiheita. Miksi joku asia on meille merkityksellinen? Sekin kertoo aina jotain tarinaa meistä itsestämme. Sen takia on hienoa, että meidän yksityiskohtaiset listat ovat aina vähän erilaisia keskenään. Maailma olisi tylsä paikka, jos miljardit ihmiset kirjoittaisivat juuri nämä samat sanat listaansa. 

 Kuuntele, katsele ja huomaa.
 
 Ihanaa talvea sinulle!

Terveisin tuntematon ystäväsi :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Burnoutin jäljet on yhtä todelliset kuin luunmurtumassa

Työ varhaiskasvatuksessa voi oikeastaan olla terveellistä

Muista huollattaa auto!