Henkilökohtaisesti

Mä oon jo liian usein kirjottanut noi neljä kirjainta tohon otsikko-riville ja vaan tuijottanut tyhjää paperia. Jos mä tällä kertaa saan sanoja peräkkäin valmiiksi tekstiksi asti, ehkä mä oon päässyt vähän eteenpäin. Jotenkin suhun liittyviä asioita on tuskallisen vaikee saada mun pään sisältä näkyväksi paperille. Tähän aiheeseen liittyy liikaa vaikeita tunteita - ikävää, surua, suuttumusta, pettymystä ja pelkoa. Suhun liittyy niin paljon keskeneräisyyttä, jota en oo päässyt purkamaan tai jäsentelemään. Musta tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää, miten mä sut ja sun menettämisen koin ja koen edelleen. Mä kirjotan tän sulle, susta ja meistä.  Tänään mä satuin ottamaan kuulokkeet mukaan töihin lähtiessä. Mä kuuntelin työmatkalla musiikkia eka kertaa moneen vuoteen. Musiikin kuunteleminen on mulle tärkee juttu. Mä koen tiettyjä biisejä tosi voimakkaasti. Ne repii auki, ne haastaa, ne voimaannuttaa ja ne saa mut henkiin. Monen biisin sanat kourasee tosi syvältä ja niistä tulee hirveen henkilö

Hyvää uutta vuotta! Heti alkuun mun on päästävä sanomaan, että mulla oli ihana joulu ja vuodenvaihde. Olin aika kovassa flunssassa koko joululoman, mikä tietty rajotti kaikkea sosiaalista. Silti en muista, koska niihin aikoihin liittyvä olo olis ollut yhtä rentoutunut ja mukava, kuin nyt. Syytän siitä isolta osaltaan toisen puoliskon vapaiden osumista niille päiville. Usein joulun ja uudenvuoden pyhiin on liittyny hänen työvuoroja. Nyt meillä oli kivasti aikaa tehdä näistä päivistä meiän näköset ja olla yhdessä. Me ulkoiltiin paljon, saunottiin ja kateltiin leffoja. Sääkin oli ihana. Oven takana kävi myös pari rakasta tonttua. Mut yks miinus tuli. Vain 1 suklaakonvehtirasia koko loman aikana! No onneks oli edes pipareita. Ja nekin tehtiin yhdessä.  Tää vuosi lähtee käyntiin pienten ja isompien muutosten ja omien projektien myötä. Töissä on käynnissä ne isoimmat muutokset. Kuluvan vuoden mä teen osakuntoutustuella vain 50% työaikaa. Onneksi mä päädyin lopulta hakemaan kyseistä järjestel

 Joulu sitä ja joulu tätä ja joulu tota... Mä en pidä itseäni yhtään jouluihmisenä. Siis silleen perinteiseen tyyliin. Mä en harrasta ns. joulukiireitä. Mulle lahjaröykkiöt ja punaseksi tuunattu koti täynnä ihmisiä hienoissa vaatteissaan tai itse tehdyt ruoat ja leipomukset on yhdentekeviä. Tavallaan inhoon koko joulu- sanaa, koska siihen on vuosien varrella tuupattu niin hirveesti kaikkea. Joulussa mä ite ootan eniten sitä, että on lomaa töistä. Ootan myös sitä, että pääsen laittamaan ite tehdyt joulukortit postiin. Musta on ihanaa huomata, että meidänkin postilaatikkoon tulee vielä tietyiltä ihmisiltä joulupostia. Mulle se on ihan paras perinne, mitä joulun aikaan liittyy.  Mä en välitä joulusiivouksista, joulun perinneruoasta just aattona, mä en ikinä osta kinkkua enkä jaksa välittää pakonomaisesta joululahjojen perässä juoksentelusta. Mä mietin lahjanhankinnassa aina  lahjansaajan tarpeita tai persoonaa. Hyvin usein kysyn myös toiveita suoraan. Mä en voi ymmärtää, kuinka joillekin

 Nyt mulla on lopuillaan viides päivä ilman mielialaa tasaavaa lääkitystä. Onneks nää ekat päivät sattui vapaille. Mähän jo oletin säästyväni kaikilta tyhmiltä lopetusoireilta. Mutta ei se kuulkaas mennytkään ihan niin. Viimeinen puolikas upposi kehoon keskiviikkoaamuna. No perjantaina mä sain todella tuntumaa siitä, että jotain Venlafaxin oli mulle tehnyt. Vaikutusta oli ollut.  Lopettamisen positiiviset muutoksethan tuli heti. Yöhikoilu ja muukin suhteettoman kova hikoilu loppui justiinsa. Heti huomasin myös, että mun vatsa voi taas hyvin.  Mutta sitten se perjantai...heti aamusta alkaen mun mahan pohjasta lähti monessa tilanteessa vyörymään aivan kuin hyökyaaltona ihan käsittämätön itkuisuus. Mä tunsin, että se vaan tulee läpi enkä mä voi tehdä mitään. Yritin mä kyllä sitä ensimmäistä aaltoa hillitä todella rajusti. Se fiilis tuntui hyvin tutulta ja mä tiesin kokemuksen perusteella, että tää on itku, joka ei vaan lopu, jos mä annan sen nyt tulla. Musta tuntui ehkä vähän siltä kuin p

Yön tunteihin saa mahtumaan paljon asioita. Sitä vaan tuijottaa johonkin. Vaikka on muka tietoinen kaikesta, ei kuitenkaan ole.  Mieli on kropasta erillään ja askartelee omiaan.  Tuntuu pahalta, mutta ei tunne mitään.  Tuntemusta ei pystykään nimeämään. Vääristyneet hymiöt irvailee ja pyörii nauraen silmien edessä.  Kun ei saa kiinni mistään, leijuu irrallisena tyhjyydessä.  Tulee pieniä etiäisiä tulevasta.  Tuleva on nyt.  Nyt on tuleva.

Kuka tästä on kulkenut? Mikä mahtaa olla hänen tarina? Onko hänellä taakkoja? Miettiikö hän päivän tulevia tapahtumia? Onko kukaan heistä minun kaltainen? Oliko hänellä kiire? Mahtoiko väsymys painaa pään alas? Oliko hän menossa kotiin vai työpaikalle? Tarinoita on yhtä paljon kuin on kengänjälkiä. Jätän omat jälkeni. Ehkä joku tänne saapuvista pohtii minun tarinaani.

Venlafaxin on masennuslääke, joka kuuluu SNRI-lääkkeiden ryhmään. Mä otin sen käyttöön 7.8.2021. Aloitusannos oli puoltoista viikkoa 37,5mg, josta nosto 75mg:aan. Tällä hyvin pienellä annoksella mä oon jatkanut tähän päivään saakka.  Nyt lääkitys kuitenkin puretaan. Alkuperäinen suunnitelma oli päästä purkuun ensi kesänä, mutta mä koen haittavaikutukset liian hankalina. Lääkäri totesi, että lääkityksissä on aina otettava huomioon hyötyjen ja haittojen keskinäinen suhde. Nyt haittakynnys on noussut ylemmäs. Tää lääke hikoiluttaa mua kohtuuttoman paljon. Se häiritsee niin nukkumista kuin päivittäisaskareitakin. Hyvin pienestä aktiivisuudesta tulee ihan suhteettoman kova hiki. Yöllä mä oon pahimmillaan noussut ylös vaihtamaan yövaatteita kolmesti. Lakanoita oon saanu olla pesemässä yhtenään ja lopulta mä oon laittanut lakanan päälle pyyhkeen, ettei tarttis ihan joka päivä olla pyykkäämässä. Pyyhkeet on helpompi vaihtaa. Todella rasittavaa.  Mä oon lukenut paljon ihmisten kokemuksia Venlan