Tekstit

Millanen on sun ihannejoulu?

Kuva
 Joulu sitä ja joulu tätä ja joulu tota... Mä en pidä itseäni yhtään jouluihmisenä. Siis silleen perinteiseen tyyliin. Mä en harrasta ns. joulukiireitä. Mulle lahjaröykkiöt ja punaseksi tuunattu koti täynnä ihmisiä hienoissa vaatteissaan tai itse tehdyt ruoat ja leipomukset on yhdentekeviä. Tavallaan inhoon koko joulu- sanaa, koska siihen on vuosien varrella tuupattu niin hirveesti kaikkea. Joulussa mä ite ootan eniten sitä, että on lomaa töistä. Ootan myös sitä, että pääsen laittamaan ite tehdyt joulukortit postiin. Musta on ihanaa huomata, että meidänkin postilaatikkoon tulee vielä tietyiltä ihmisiltä joulupostia. Mulle se on ihan paras perinne, mitä joulun aikaan liittyy.  Mä en välitä joulusiivouksista, joulun perinneruoasta just aattona, mä en ikinä osta kinkkua enkä jaksa välittää pakonomaisesta joululahjojen perässä juoksentelusta. Mä mietin lahjanhankinnassa aina  lahjansaajan tarpeita tai persoonaa. Hyvin usein kysyn myös toiveita suoraan. Mä en voi ymmärtää, kuinka joillekin

Lääkityksen jälkeistä elämää

Kuva
 Nyt mulla on lopuillaan viides päivä ilman mielialaa tasaavaa lääkitystä. Onneks nää ekat päivät sattui vapaille. Mähän jo oletin säästyväni kaikilta tyhmiltä lopetusoireilta. Mutta ei se kuulkaas mennytkään ihan niin. Viimeinen puolikas upposi kehoon keskiviikkoaamuna. No perjantaina mä sain todella tuntumaa siitä, että jotain Venlafaxin oli mulle tehnyt. Vaikutusta oli ollut.  Lopettamisen positiiviset muutoksethan tuli heti. Yöhikoilu ja muukin suhteettoman kova hikoilu loppui justiinsa. Heti huomasin myös, että mun vatsa voi taas hyvin.  Mutta sitten se perjantai...heti aamusta alkaen mun mahan pohjasta lähti monessa tilanteessa vyörymään aivan kuin hyökyaaltona ihan käsittämätön itkuisuus. Mä tunsin, että se vaan tulee läpi enkä mä voi tehdä mitään. Yritin mä kyllä sitä ensimmäistä aaltoa hillitä todella rajusti. Se fiilis tuntui hyvin tutulta ja mä tiesin kokemuksen perusteella, että tää on itku, joka ei vaan lopu, jos mä annan sen nyt tulla. Musta tuntui ehkä vähän siltä kuin p

Uneton hetki

Kuva
Yön tunteihin saa mahtumaan paljon asioita. Sitä vaan tuijottaa johonkin. Vaikka on muka tietoinen kaikesta, ei kuitenkaan ole.  Mieli on kropasta erillään ja askartelee omiaan.  Tuntuu pahalta, mutta ei tunne mitään.  Tuntemusta ei pystykään nimeämään. Vääristyneet hymiöt irvailee ja pyörii nauraen silmien edessä.  Kun ei saa kiinni mistään, leijuu irrallisena tyhjyydessä.  Tulee pieniä etiäisiä tulevasta.  Tuleva on nyt.  Nyt on tuleva.

Monta tarinaa lumessa

Kuva
Kuka tästä on kulkenut? Mikä mahtaa olla hänen tarina? Onko hänellä taakkoja? Miettiikö hän päivän tulevia tapahtumia? Onko kukaan heistä minun kaltainen? Oliko hänellä kiire? Mahtoiko väsymys painaa pään alas? Oliko hän menossa kotiin vai työpaikalle? Tarinoita on yhtä paljon kuin on kengänjälkiä. Jätän omat jälkeni. Ehkä joku tänne saapuvista pohtii minun tarinaani.

Lääkityksen purku

Kuva
Venlafaxin on masennuslääke, joka kuuluu SNRI-lääkkeiden ryhmään. Mä otin sen käyttöön 7.8.2021. Aloitusannos oli puoltoista viikkoa 37,5mg, josta nosto 75mg:aan. Tällä hyvin pienellä annoksella mä oon jatkanut tähän päivään saakka.  Nyt lääkitys kuitenkin puretaan. Alkuperäinen suunnitelma oli päästä purkuun ensi kesänä, mutta mä koen haittavaikutukset liian hankalina. Lääkäri totesi, että lääkityksissä on aina otettava huomioon hyötyjen ja haittojen keskinäinen suhde. Nyt haittakynnys on noussut ylemmäs. Tää lääke hikoiluttaa mua kohtuuttoman paljon. Se häiritsee niin nukkumista kuin päivittäisaskareitakin. Hyvin pienestä aktiivisuudesta tulee ihan suhteettoman kova hiki. Yöllä mä oon pahimmillaan noussut ylös vaihtamaan yövaatteita kolmesti. Lakanoita oon saanu olla pesemässä yhtenään ja lopulta mä oon laittanut lakanan päälle pyyhkeen, ettei tarttis ihan joka päivä olla pyykkäämässä. Pyyhkeet on helpompi vaihtaa. Todella rasittavaa.  Mä oon lukenut paljon ihmisten kokemuksia Venlan

Ihan oikeesti sairaana

Kuva
Nyt on seitsemäs päivä, kun mä oon kovassa flunssassa. Tavallisesti mä toivun flunssasta 2-3 päivässä siihen kuntoon, että saan nukuttua ja olo on ok. Nyt tuntuu, ettei tää lopu millään. Mä oon joutunut ottaa normaalista poiketen melko paljon lääkkeitä. Yleensä en ihan hevillä lääkkeitä napsi. Nyt on ollut aivan pakko. Mulla on mennyt Buranaa, Paramaxia ja Miranaxia. Sen päälle sinkkitabletteja ja tukkoisuuteen nenäsumutetta. Mä alotin sinkit heti ekasta kurkkukivun merkistä. Tällä kertaa se ei vaikuttanut toimivan flunssan kestoon mitenkään. Mä oon ottanut tuplana c- ja d-vitamiinit. Mä saatan juoda hunajalla höystettyä vihreetä teetä 4-5 isoa mukillista päivittäin. Hunajakin on nyt ihan lääkinnällistä. En normaalisti sitä teehen lisää. Mä oon levännyt todella antaumuksella ja yrittänyt pitää kiinni normaalista ruokailusta. Yhtenä päivänä flunssan alussa pääsin pienelle rauhalliselle kävelylle. Ajattelin, että happirikas ilma auttaa oloon. Nenäliinoja menee paljon. Flunssan jatkuttua

Elämänhallinta hakusessa?

Kuva
Tukka likasena ja koti sotkussa. Mä oon niin kyllästynyt kaikkeen. Mua ei motivoi kissankarvapallot tai leivänmurut pöydällä. Entinen minä oli hyvin tarkka, suorastaan tyranni siivouksen suhteen. Mikään ei saanut olla väärässä paikassa. En väitä, etteikö se edelleenkin häiritsisi. Nyt en vain jaksa enää valittaa enkä välittää.  Ihan sama. Niin se sanoo, se diagnoosin saanut minä. Ihan saatanan sama. Arvon tunne on nolla. Sotku suututtaa ja ahdistaa eikä taatusti auta tähän uupumuksen, univaikeuksien ja masennuksen sekamelskaan. Koti on aina ollut mun lempipaikka. Nyt koti on lähempänä hylättyä tankkausasemaa.  Mitä muhun tulee, samaan tapaan taidan jaksaa mun ulkoista olemusta huoltaa. Milloin mä viimeks pesin hiukset? Mä en muista. En kyllä muista sitäkään, mitä mä tänään söin aamupalaksi. Eilen tuli ongelmia hahmottaa viikonpäivää. Onneksi on tekniset laitteet, joista vuorokauden ajankohdankin voi tarkastaa. Mitä olis arki ilman post-it-lappuja ja muita muistin apuvälineitä...  Mä ei